29.4.2013

Tuttipullon lämmitin

Kokeilujen sarjassa päädyin virkkaamaan perheen pienimmälle jämälangoista tuttipullon lämmittimen. Idea syntyi, kun pikkuinen nyrpisteli jäähtyvälle maidolle tissutellessaan maitoa niin hitaasti ;-) Nyt pysyy maito pidempään pullossa "taskulämpimänä".

28.4.2013

Angry birds -kakku II

Viikonlopun tarjoiluissa oli mukana toinen Angry birds -kakku; tällä kerta Red. Kakusta ei tullut ihan yhtä kaunis kuin aiemmasta possukakusta, kun punaista marsipaania oli vähän liian niukalti ja siten marsipaanikerroksesta tuli turhan ohut. No, kakku on jo syöty, joten makuun tuolla ei ollut vaikutusta ;-)

21.4.2013

Tiskikukkanen II

Ensimmäinen tiskikukkanen päätyi sittenkin perheen juniorin pesusieneksi, joten teinpä tiskejä varten uuden: nyt kaksinkertaisesta puuvillalangasta ja ripustuslenkillä.

20.4.2013

Uudet verhot II

Nyt on olohuoneessakin uudet verhot. Partin ompelija teki hyvää työtä ja piilolenkkinauhalla laskokset asettuu hienosti.

Vaikka ompeleminen onkin kivaa, niin joskus on hyvä myös antaa ammattilaisten hoitaa hommat - varsinkin kun tekevät ilmaiseksi kaupanpäälle ;-)

19.4.2013

Angry birds -kakku

Taas mennään vähän askartelun vierestä, mutta tulipahan tänään tehtyä tällainen Angry birds -kakku. Pohjana ihan perinteinen mansikka-kermakakku (halkaisija 26 cm) ja päällä marsipaania. Maistui hyvin juniorin 10-synttäreillä ;-) Sunnuntaiksi pitäisi kuulemma tehdä punainen Angry birds -kakku ...

17.4.2013

Uudet verhot

Nyt on viimein ruokailuerkkerin uudet verhot valmiit ja paikoillaan. Hienot tuli, vaikka itse sanonkin. Kangasta oli sen verran reilusti, että ompelin myös kaksi kaitaliinaa (38*150 cm) ja kaksi pikkuliinaa tai astiapyyhettä (60*60 cm).

15.4.2013

Tiskikukkanen

Intouduinpa kaverin jäljissä kokeilemaan neulottua tiskikukkasta. Lanka ei välttämättä ole tarkoitukseen paras, puuvillalanka, mutta täytyy testata käytännössä. Ohje löytyy Tintin blogista os. http://tintinluomukset.blogspot.fi/2009/04/tiskikukkia.html.

Tuli tehdessä mieleen, että pitää kokeilla tuota myös sopivalla langalla neulottuna pesulappuna ...

5.4.2013

Sisustus uusiksi

Meille tuli virallisesti kevät ;-)

Sain vihdoin ja viimein valittua uudet verhot olohuoneeseen ja ruokailuerkkeriin. Olohuoneen osalta valinta osui Partin aiemmin kuvaamiini verhoihin ja en malttanut olla hyödyntämättä liikkeen ilmaista ompelutarjousta, joten valmiita piilolenkkiverhoja odotellaan nyt sitten 1-2 viikkoa. Ompeluintoa pääsen sen sijaan tyydyttämään ruokailuerkkerin osalta, jossa valinta osui Finlaysonin Lei-kankaaseen. Verhokappaa ommeltavana 10 metriä ;-)

Ompelua odotellessa uusin jo sohvan tyynynpääliset ja torkkupeitot sekä liimailin olohuoneen tyhjälle seinälle Askosta tänään mukaan tarttuneita seinäkukkia. Kukat on ainakin perheen 13-vuotiaan nuorenmiehen mukaan hienoja ;-D Tyhjä seinä on jo pidempään odottanut jotain sisustusideaa, mutta sopivaa sisustustarraa ei ole löytynyt ja mies ei lämmennyt yksittäisen tapettivuodan käyttöön tehosteena.


4.4.2013

Tapettitaulut II

Eksyin taannoin ostosreissulla alehyllylle ja sieltä tarttui mukaan alekehyksiä. Tämäkin 50*70 cm puukehys kunnon paspartuurilla maksoi vain 9€. Nyt keksin kehyksiin ja seinään sopivan "taulun" Vallilan tapettimallistosta.

3.4.2013

Verhoja mä metsästän ...

Viime päivinä aika on kulunut verho- ja kangaskauppoja koluten. Missiona on löytää viimein uudet verhot olohuoneeseen ja ruokailuerkkeriin, mutta tuo tuntuu olevan paljon helpommin sanottu kuin tehty; vai olenko värien ja kuosien suhteen vain liian nirso.

Tällä hetkellä valintalistan kärjessä on ruokailuerkkeriin Finlaysonin Lei


ja olohuoneeseen Partin tai Vallilan harmaata sekä turkoosia yksiväristä verhoa. Erä mallipaloja oli jo pääsiäisenpyhät testattavana ja uudet mallipalat roikkuu taas pari päivää tuolla verhotangolla, joten nyt vain makustellaan sopivia sävyjä ...

Partin vaihtoehdot
Vallilan vaihtoehdot

Lukijat