13.3.2015

Korisukat

Mä olen rakastunut tähän Novitan Otava-lankaan. Lievänä vilukissana on onni ja autuus vetäistä tästä langasta tehdyt sukat jalkaan, kun jalkoja oikein kuumotta tuo villan lämpö. Lisäksi oma anatomiani toimii siten, että jos jaloilla on lämmin, niin vilu helpottaa muualtakin kropasta. Näin ollen päädyin tekemään taas uudet polvisukat itselle tästä nimenomaisesta langasta. Tällä kertaa väreinä on vaaleanruskea ja viininpunainen. Malli on ihan omasta päästä.


Lankaa näihin sukkiin kului yhteensä kolme kerää: kaksi vaaleanruskeaa ja yksi viininpunainen. Jäljelle ei jäänyt kuin pienet pätkät molempia lankoja.


Varteen neuloin korinpohjaneulosta Ullan blogista löytyneellä ohjeella.

Seuraavana pitäisi kuulemma neuloa perheen juniorille uudet polvisukat ja huivin malliakin pitäisi metsästää, kun löysin lähikaupan alekorista tänään viimein sopivan oloista italialaista Filati da Collezione -mohairlankaa. Paljonkohan lankaa pitäisi olla isoon kolmiohuiviin? Ostin varulta 8 kerää, kun sai niin halvalla ;-)

Niin ja juhlamekko pitäisi ommella valmiiksi viikon päästä oleviin juhliin, kunhan ennättäisi ensin kangaskauppaan ostamaan sopivaa vuorikangasta.

10 kommenttia:

  1. Ihanat sukat. meillä kaupassa vaan ruskeaa otavaa, voi kun ois noita upeita sävyjäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä lanka taisi olla kausituote, joten uusia värejä ei taida enää edes tulla.

      Poista
  2. Ihanat sukat :) Minä olen oikein villasukkien suurkuluttaja ja pidän niitä myös kesällä :) Mukavaa viikonloppua Leena, tv Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on myös villasukat lähes koko ajan jalassa, joten niitä ei ole koskaan liikaa.

      Poista
  3. Kauniit sukat, hieno väriyhdistelmä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Otava-langassa on vain vähän värivaihtoehtoja, mutta ne sopivat kaikki maanläheisinä väreinä hyvin yhteen.

      Poista
  4. Ihanat villikset! Villasukat on niin IN

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Villasukkia ei voi koskaan olla liikaa; varsinkin kun pitää sellaisia koko ajan :-)

      Poista
  5. Oi, miten näyttävät lämpimiltä! Ihanat sukat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna! Nämä on oikeastikin ihanan lämpimät. Tuosta Otava-langasta tulee paljon lämpimämmät sukat kuin esim. seiskaveikasta.

      Poista

Lukijat