Tietoja bloggaajasta

Eri blogeja lukiessa törmää aina silloin tällöin henkilökuviin, joissa bloggaaja kertoo itsestään. Itse ajattelin tehdä tällaisen pysyvämmän esittelyn, jotta satunnaisetkin kulkijat pääsevät tutuiksi.



Olen LeenaH, reilu neljäkymppinen viiden miehen kanssa asuva nainen, vaimo ja äiti. Perheen miesväki käsittää aviomiehen, jonka kanssa ollaan oltu yksissä jo yli 20 vuotta sekä meidän neljä poikaa: esikoinen syntyi vuonna 1997, teini vuonna 2000, juniori vuonna 2003 sekä perheen pikkumies ja päivänsäde-iltatähti keväällä 2013. Tässä myös viisi syytä, miksi postauksissani ei juurikaan näy vaaleanpunaisia pitsihörhelöitä. Toki en itsekään ole mikään pitsiröyhelötyttö, johtunee varmaan lapsuudesta perheen lapsikatraan ainoana tyttönä ;-)

Kevättalvella 2010 alkaneen taloprojektin myötä innostuin taas uudelleen kaikenlaisista käsitöistä, tuunauksista, rakenteluista ja askarteluista. Toki olen koko ikäni ollut kiinnostunut käsitöistä. Uuteen kotiin pääsimme muuttamaan uuden vuoden aatonaattona 2011. Takana on siis kaksi ja puoli vuotta asumista itse suunnittelemassamme unelmiemme kodissa. Sisustus hakee vielä itseään ja pihatyöt on vasta aluillaan, mutta mikä kiire tässä on valmiissa maailmassa. Tavoitteena kun on tehdä kerralla valmista välttäen tilapäisratkaisuja, joten ensimmäiset verhotkin saatiin ikkunaan vasta puolentoista vuoden asumisen jälkeen, kun mieleistä verhokangasta ei meinannut löytyä - tai riittävästi aikaa verhokauppojen koluamiseen ;-)


Viime aikoina kiinnostuksen kohteina ovat olleet erityisesti metallilangasta ja helmistä itsetehdyt korut, kirppari- ja kierrätyskauppalöytöjen tuunaus (esim. erilaiset valaisimet), virkkaaminen, ompeleminen sekä pihahommat. Toki kaikkea muutakin tulee kokeiltua, kuten blogipostauksistakin näkee. Pääasiassa teen kaikkea tarpeeseen, mutta toki kaikenlaisia koristuksiakin tulee värkättyä. Jotain joutaa myös myyntiin asti, joten kannattaa kysyä, jos joku kiinnostaa.

Koulutukseltani olen akateeminen päätetyöläinen, joten kaikenlainen käsillä tekeminen on myös hyvää vastapainoa päivittäiseen ajattelutyöhön; ompelukoneen ääressä tai pihamaata kuopiessa unohtuu äkkiä kinkkisemmätkin työpulmat ;-)

Blogin kirjoittaminen alkoi itse asiassa keittokirja-ajatuksesta jälkipolville Leena kokkaa -blogin myötä, mutta viime aikoina erilaiset käsityöt ovat vieneet entistä enemmän aikaa. Toki meillä edelleen syödään ja kokataan, mutta niistä ei tule samassa mittakaavassa enää kirjoitettua kuin aiemmin; niin ja uusien reseptien kehittäminenkin alkaa olla jo haasteellista. Toisaalta kokkailut häviää tällä poikaköörillä pöydästä niin nopeasti ettei valokuvia paljoa ennätä ottamaan ;-)

Tässäpä varmaan oleellisimmat itsestäni. Kiva kun kävit blogissani, tervetuloa uudelleen ja jätäthän itsestäsi jonkun puumerkin blogiini, sillä kaikenlaisia kommentteja on kiva lukea.

Terveisin,

LeenaH / 10.7.2014

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lukijat