28.12.2016

Huurrekoira Rekku

Saanko esitellä meidän kennelin ensimmäiset huurrekoirat, Rekku the Seventh ja Rekku the Eight. Ensin mainittu on ruskearaidallinen huurteenmetsästäjä, joka viettää aikaansa auton ikkunalla maaten ja pitäen etulasin kirkkaana.
Rekku the Eight on saman pentueen nuorimmainen ja hänessä virtaa mitä ilmeisimmin myös pantterin verta. Yhdenmukaisuus pantterin kanssa on kuitenkin jäänyt vain ulkonäköön, sillä hän ei ole yhtä nopea liikkeissään. Hän viettää päivät lähinnä auton takaikkunalla maaten ja huurteita metsästäen.
Kennelimme on tähän saakka tuottanut vain pehmokoiria ja unikavereita, joten tämä huurrekoirien valmistuminen oli eräänlainen merkkitapahtuma.
Huurrekoirat ovat kiitettävän vähäruokaisia, sillä heidät on täytetty silikaatti-kristallihiekalla. Riittää kun ottaa heidät muutaman viikon välein sisälle lämpimään kuivattelemaan.
Kennelimme tarina juontaa juurensa reilun 20 vuoden taakse, jolloin perheessämme oli Englannin springerspanieli, kutsumanimeltään Rekku. Perheemme junnu ei koskaan ennättänyt tätä Rekkua näkemään, joten hänelle piti tehdä oma Rekku unikaveriksi. Tuo vihreä-valkoraidallinen lakanakankaasta ommeltu Rekku the First oli tällä samalla kaavalla (SK 5/2002) ommeltu ja hän jäi vanhuuseläkkeelle kolmen palvelusvuoden jälkeen; mutta hän on edelleen niin rakas ja aitiopaikalla lipaston päällä. 
Hänen jälkeensä tuli uusi tuosta samasta ruskearaidallisesta Eurokankaasta yli 10 vuotta sitten ostetusta polyesterkankaasta ommeltu Rekku the Second. Ja kun silloinen perheen pienin sai uuden Rekun, niin pitihän isoveljienkin saada omansa. Esikoinen sai tuollaisen pantterikoiran kuten edellä (Rekku the Third) ja nykyinen teini musta-valkoisen dalmatialaisen (Rekku the Fourth). 
Kun perheen pikkumies syntyi, oli tämä kaava hukassa ja niin hän sai oman Rekun virkattuna, mutta muuten samalla mallilla (Rekku the Fifth). Kennelin ulkopuolelle on ainokaisena päätynyt pari vuotta sitten arpajaispalkintona Mumin talon Helenalle lähtenyt dalmatialaiskoira Rekku the Sixth.
Näin on koko sukuhistoria taas kerrattu. Katsotaan saanko kennelistämme vielä lisää huurrekoiria ... ;-)

11.12.2016

Lempitohveleiden uusielämä

Ostin vuosia sitten ihanat huopaballeriinat jo edesmenneestä Anttilasta. Ne ovat uskollisesti palvelleet kotitossuina sekä reissuilla. Nyt ajattelin jo tohveleiden tulleen tiensäpäähän, kun ulkosyrjälle alkoi tulla isoja reikiä - kyllä, olen pitänyt näitä edelleen reijistä huolimatta, sillä nämä oikeasti ovat parhaat tohvelit ikinä :-D


Katselin jo kaupoista uusia tohveleita ja mietin uusien tekemistä eri tavoin. Siinä sivussa tuli kuitenkin idea korjata nämä vanhat neulahuovuttamalla. 


Ja näistä tuli kuin uudet!!! Jess! Tällä oivalluksella nämä tohvelit taitavat olla ikuiset ;-)

7.12.2016

Sydäntalvi-mekko

En sitten malttanut olla ompelematta paria muutakin uutta mekkoa reissuun mukaan. Siinähän sitä vierähtikin hyvin itsenäisyyspäivä ;-)


Ostin Tampereen kädentaitomessuilta tätä aivan ihanaa Nuppu Designin Sydäntalvi-kangasta. Tämä oikein kiljui päästä mekoksi.


Pala oli vähän nafti, joten hihoihin piti laittaa pienet jatkopalat, mutta näyttää silti hyvälle.


Toisena ompelin Ommellisen trikoosta mekon, johon laitoin hieman erilsisen, yksivärisen kaistaleen pääntielle.


Kokeilin tuohon myös "helminauhaa" keltaisista napeista. En vielä päättänyt, saako napit jäädä. Katsotaan!


Nyt on jo kassit pakattu ja reissu alkaa ...

4.12.2016

Anemone-mekko

Tulin pistäytyneeksi Ommellisen www-sivuilla kurkkaamassa uutta Pehemiän kangasvalikoimaa ja pitihän sitä sitten melkein samointein käydä Muuramessa Liisaa moikkaamassa ;-) Tykästyin erityisesti uuteen hiekka-siniseen jc Anemone-kuosiin, joten siitä piti heti kehittää mekko tulevalle työreissulle. Ostin toki muitakin herkkuja, mutta niistä myöhemmin.

Pyörittelin lempikaavaani (Onion 2035 hieman muokattuna) tovin kankaan päällä ja siitä se idea sitten lähti...


Helmaan halusin yksivärisen kaitaleen; tuo musta trikookin tarttui mukaan Ommelliselta.


En halunnut mekkoon kiinteää kaulusta, joten tein samasta kuosista pitkän ja leveän tuubihuivin. Anemone-kuosi ei ihan riittänyt pituudelta, joten laitoin väliin pätkän mustaa trikoota. Pelkkä musta tuntui liian simppeliltä, joten ompelin kaistaleeseen ensin ruusukkeen reilun metrin mittaisesta framilonilla rypytetystä kangaskaitaleesta.




Tästä kokonaisuudesta tuli aivan mielettömän upea. Kyllä kelpaa lähteä reissuun! 

Ennättäisiköhän vielä tekemään toisen puna-harmaan samalla idealla ... ;-D

Kukkapalloja

Miten tässä aina käykin näin, että tekemiseen tulee himo. Ihan sama mitä tekee :-) Tällä kertaa kohteena on kukkapallot.


Ajatus lähti tuosta kirjasta, jonka sivut ovat liian ohkasia taitteluun. Mietin, että mitä muuta siitä voisi tehdä. Kirja itsessään tarttui mukaan työpaikan kierrätyshyllystä; juu meillä on töissä hylly, johon itse kukin saa tuoda kierrätykseen kirjoja, kansioita ja sen sellaista. Olen toki joskus ottanut sieltä tosi ison lasipurkinkin ...


No, kokeilin leikata kirjan sivuista Fiskarsin isolla kukkaleikkurilla kukkia ajatuksena tehdä ruusuja samoin kuin suodatinpusseista. Päädyin kuitenkin liimaamaan yksittäisiä kukkia yksitellen kuumaliimalla styrox-pallon päälle. Sattuneista syistä kun kotoa löytyy valmiina kymmeniä styrox-palloja ...

Kiedoin kukan kynän pään ympärille, päähän kuumaliimaa ja kynän avulla kukka painaen kiinni pallon pintaan. Mitä tiiviimmin kukat laittaa, niin sitä tuuheampi kukkapallosta tulee.


Noista 8 cm styrox-palloihin tehdyistä kukkapalloista tuli halkaisijaltaan noin 11 cm. Halusin joukkoon myös pienempiä palloja, joten kaivelin varastoista paperimassapalloja. Noiden paperimassapallojen halkaisijat oli 3 ja 4 cm. Valmiina halkaisija on noin 7 ja 8 cm.


Massapallojen liimaaminen onnistuu paremmin, kun pujottaa pallon reikään puisen grillitikun - ei ole sormet liian lähellä ja välttyy palovammoilta :-)

Tuosta yhdestä reilun sentin paksuisesta kirjasta on tullut jo kymmenen palloa ja vielä on kukkia ainakin pariin ;-)


15.11.2016

Välke-kranssi

Käsityöpiireissä on parhaillaan menossa jonkun sortin kilpavarustelu, kun kaikki tekee taas urakalla joululahjoja. Äkkiseltään sanoisin, että pari suosituinta tuotosta taitavat olla suodatinpussikranssit ja paperinarukranssit. Itse tein aiemmin jo suodatinpussikuusia, joten nyt oli paperinarukranssin vuoro.


Ohje tähän kranssiin löytyy mm. Punomon sivuilta. Itse käytin tähän pelkästään valkoista paperinarua ja -lankaa, mutta voisi tuon tehdä monivärisenäkin.


Lisäsin kranssiin myös leveästä paperinarusta tehdyn ruusun sekä muutaman lehden.


Moni on lisännyt kransseihinsa myös valosarjoja. Itse olin alkuun sitä mieltä, että ne ovat kamalia, mutta pitihän sitä kuitenkin kokeilla.


Ei tuo nyt lopulta niin kamala olekaan. Ehkä nähdyt kuvat vain ovat vääristäneet mielikuvaa. Taitaa saada valosarja jäädä kranssiin ainakin toistaiseksi.

Seuraavaksi täytyy lähteä käymään spray-maalikaupassa, jotta saa seuraavat projektit viimeisteltyä...

13.11.2016

Jouluisia tauluja

Kaappeja kaivellessa tuli vastaan kolme joskus vuosia sitten Ikeasta ostetua taulunkehystä. En enää muista mitä ideaa varten nämä aikoinaan tuli ostettua, mutta nyt tuli uusi idea. Oikeastaan idea tuli siitä, kun tuli ostettua Bistron liitutaulutusseja ja niitä piti päästä testaamaan. Tussit sopii myös lasille, ja jälki on helposti pyyhdittävissä pois.


Taulun taustalle ensin pala tapettia, lasin alle kourallinen kulkusia ja lasiin teemaan sopiva teksti.


Ensimmäiseen tauluun laitoin musta-valkoista kukkatapettia ja tekstiksi "Jingle bells".


Toiseen tauluun kaivelin tapettivarastosta hopeanhohtoista tekstitapettia. Tekstiksi valikoitui "Jingle all the way".


Kolmanteen tauluun valikoitui harmaa-valkoruudullinen tapetti sekä tekstiksi "Let it snow", Värivalikoima selittyy varmasti sillä, että taulujen paikaksi tuli eteisen seinä, jossa on Vallilan harmaa-valkoraidallista tapettia.


Kulkuset asettelin lopulta vuorotellen vasempaan ja oikeaan kulmaan laittaessani tauluja päällekkäin seinälle. Kulkusia on vuosien saatossa kertynyt mm. Tiimarin jäämistosta (punakirjavat) sekä kulkuskranssista (valkoiset), jonka ostin parilla eurolla muistaakseni Anttilan poistokorista nimenomaan askarteluja varten. Kranssissa oli varmaankin 50 kulkusta.

Joulun mentyä tuonne lasin välikn voi laittaa vaikka pääsiäiskoristeita tai silkkikukkia ja korvata tekstit keväisemmillä laulunsanoilla. Taustan tapetit on näissä itse asiassa ajattomia, joten ne menee ympäri vuoden ;-)

10.11.2016

Joulu tulee, tontut tulee, ...

Styrox-kartioista ja jouluaskarteluista innostuneena piti tehdä myös tonttu. Korkeutta tontulla on noin 25 cm.


Leikkasin ja liimasin ensin kartion alaosaan takin harmaasta huopakankaasta. Seuraavana kaivelin kaapin kätköistä huovutusvillaa (taitaa olla Novitan Hahtuvaista) tontun parraksi ja paperimassapallon nenäksi. Lopuksi vielä hiippalakki punaisesta huopakankaasta. Venytin huovan reunaa tuosta nenän kohdalta, jotta lakki asettuu nenälle hyvin.

Tontulle täytyy vielä tehdä kavereita, mutta ennen sitä täytyy hakea lisää kartioita ;-)

8.11.2016

Joulukuusia

Katselin taannoin kaupassa erikokoisia styrox-kartioita ja pohdiskelin mitä niistä voisi tehdä. En silloin vielä niitä ostanut, mutta kun idea nyt tuli, niin piti käydä vasiten kaupan kautta. Lähikaupassa oli nuo yllättävän edullisia; en löytänyt mistään nettikaupastakaan halvemmalla.
Innostuin testailemaan erilaisia materiaaleja joulukuusien teossa. Ensimmäisenä testiin pääsi suodatinpussit, joista tein "miljoona" ruusua. Ruusut liimasin kartioon kuumaliimalla.


Toiseen malliin idea tuli Pinterestistä, jossa näin viinipullon korkeista tehdyn kuusen. Koska korkkeja ei tähään hätään ollut, piti keksiä korvaava ratkaisu.


Leikkasin ja sahasin risuista viinipullon korkin kokoisia paloja ja liimaisin niitä sanomalehdellä päällystetyn kartion päälle. Sanomalehteä laitoin kartioon sillä, ettei valkoinen kartio vilkkuisi liian suurella kontrastilla keppien lomasta.


Kuusen latvaan leikkelin ja muotoilin piparkakkutähden ananaspurkin pellistä. Tuli aikasta hienoja, vai mitä tuumitte?

6.11.2016

Terassi joulutunnelmissa

Terassin syysasu jäi meillä tänä vuonna kokonaan välistä, sillä kesän belargoniat ja miljoonakellot kukki vielä sujuvasti lokakuun lopulle saakka. Näin ollen siirryin kerralla kesäkukista talviasuun ;-) Tosin tässäkin lähti taas vähän mopo keulimaan ...


Aloitin perinteisesti kanervista ja sypresseistä, mutta "nälkä kasvoi syödessä". Pian huomasin tekeväni havupallopuita ...


Havuja oli sen verran reilusti, että niistä tuli myös "pikkujoulukuusi", johon kiedoin vanhan led-valosarjan.


Led-valoja kuuseen viritellessä päädyin tekemään myös vähän isomman joulupallon. Kaikki tarvikkeet löytyi omasta varastosta eli pallolampun kupu, johon vanha valosarja sisään. Kannaksi tonnikalapurkki punaisella koristeteipillä tuunattuna ja koukku pohjaan kiinnityslenkiksi. Pallon koristeeksi vielä jouluaiheista teippiä ja valmista tuli.


Tuolla se nyt luo valoa pimeyteen osana terassin jouluasetelmaa ;-) Seuraavana muiden jouluaskasteluideoiden pariin ...

5.11.2016

Muurarinlankaa ja pikkuliinoja

Jopas on taas aikaa vierähtänyt edellisestä postauksesta. Jostain syystä tekemisieni dokumentointi on jäänyt vähälle, vaikka olen touhunnut kaikenlaista. Perus ompeluja ei tosin viitsi enää edes kuvata, kun niitä on tullut tehtyä samoilla kaavoilla jo niin useasti. Mutta ... pitihän sitä minunkin kokeilla muurarinlankaa kun muutkin ;-)

Ensimmäinen Biltemasta ostettu neonkeltainen lanka oli minun sormille ihan liian jäykkää, mutta virkkailin siitä kuitenkin pieniä lasinalusia omalla mallilla.


Muurauslankamarkkinat havaittiin näköjään lankavalmistajienkin piirissä, kun kauppoihin tuli erikseen käsitöihin suunnattua muurarinlankaa. Hyvä sinällään, sillä niissä on paljon paremmat värit. Vai mitä sanotte tästä violetista? Lisäki tämä lanka on paljon pehmeämpää; niin ja halvempaa, 4 rullaa kympillä.


Tässä on väri täsmälleen sama kuin meidän olohuoneen uudessa matossa :-) 


Näin ollen tästä piti virkata omalla mallilla olohuoneeseen pari pientä liinaa.


Näitä täytyy virkata kyllä lisää, sillä näistä tulisi hyvät tabletit myös ruokapöydälle.

9.9.2016

La Mexico

Meidän perheessä harrastetaan kesäisin paljon golfia; erityisesti isäntä on hurahtanut lajin pariin pahemman kerran. Paikallinen golfklubi järjestää aina juhannuksen alla teemaillan, jossa kisailijoita kehoitetaan sonnustaumaan tietyn teeman mukaisesti. Tämä vuonna teema oli Meksiko.


Pääsin siis käyttämään luovuuttani ja ompelemaan miehelle sopivan asun ja muuta rekvisiittaa. Sopiva kangas miehen ponchotyyliseen paitaan löytyi Eurokankaan palalaarista. Ompelin toisen samanlaisen, tosin erivärisen myös miehen pelikaverille. Molempien paitojen helmaan ompelin vielä hapsunauhat nahkasuikaleista.


Myös golfbagiä piti tietenkin tuunata, joten mailat saivat uudet suojukset: kalkkarokäärme, maissi ja chili. Materiaalina käytin kaikissa huopakangasta. Kiva pieni projekti, josta oikein innostuin itsekin ;-) Mitähän ne keksii seuraavaan teemailtaan ...

7.9.2016

Työtuolien uudet vaatteet

Miehen työpaikalta oltiin heittämässä roskiin laadukkaita EFG:n työtuoleja, joista istuinosan kangas oli revennyt. Vaimonsa tuntien mies raahasi kolme muuten ehjää työtuolia kotiin ja esitti kysymyksen: "Saisiko näitä korjattua?". No tottahan toki!


Tovi piti sopivan napakkaa ja väristä kangasta etsiä, mutta viimein löytyi mieleiset. Päädyin jättämään tuolien selkänojat entiselleen ja vain höyrypesemään ne.


Siniseen tuoliin ompelin uuden istuinosan päällisen vanhoista farkuista. Käytin vanhaa kangasta kaavana uutta leikatessa. Vaihdoin istuimen vaahtomuovin ja päällikankaan välissä olleen ohuen , jo parhaat päivänsä nähneen pehmusteen Eurokankaasta löytyneeseen vanulevyyn. Nidoin muotoonommellun uuden päällisen nitojalla kiinni alapuolelta.


Kaksi vihreää tuolia sai uudeksi päälliseksi perheen poikien valitseman vihreäpohaisen kukkakuosin. Kangas löytyi UFF:in kirpparilta uutena kahdella eurolla. Nyt kelpaa perheen nuorison istuskella "uusilla" työtuoleilla ja tehdä läksyjä. 

5.9.2016

Tiskirättejä

Siivosin kesälomalla työhuonetta ja järjestelin mm. lankoja laatikoihin pölyltä suojaa. Tuli siivotessa todettua, että Novitan Bambu-lankoja on kertynyt melko reilusti ;-) Näin ollen päädyin sadepäivien ratoksi virkkaamaan erilaisia tiskirättejä.


Testasin mm. korinpohjamallia, vohvelikuosia, viuhkaa ja punosmallia. Tietenkin piti virkata myös isoäidin neliöitäkin ;-)


Viimein muistin, että kirjahyllystähän löytyy tämä Sarah Hazellin Virkkausmallien käsikirja, josta löytyy 200 virkkaumallia. Ostin kirjan joskus taannoin käsityömessuilta.


Noista lukuisista vaihtoehdoista valikoin sopivia, ilmavia malleja ja tiskirättejä syntyi kuin sieniä sateella.


Virkkasin jokaista mallia ja väriä aina parin, kun ajattelin antaa näitä myös tulevana jouluna joululahjaksi - jos siis näitä on enää siinä vaiheessa käyttämättömiä jäljellä ;-) Perheenmiesväkikin tykästyi näihin, kun niiden hankausteho ja imukyky on todella hyvä. Vielä on muutama kerä lankaa jäljellä, joten syksyn sadekeleillekin on vielä tekemistä ;-)

Lukijat