6.6.2015

Ihan pihalla - osa 1: hyötykasvit

Useampi on kysellyt kuvia meidän pihamaalta, joten tässäpä ensimmäinen erä: hyötykasvit. Tänään oli viimein sateetonta ja valoisaa silloin, kun ennätin kuvia ottamaan.


Aloitetaan meidän raparperistä, joka on intoutunut villiin kasvuun. Vielä pari vuotta sitten tämä oli pieni, entiseltä työkaverilta saatu raparperin alku. Nyt se pukkaa vartta oikein urakalla. Keräsin tänään tuosta puskasta 40 hyvänkokoista vartta ja niistä tuli pilkottuna noin 10 litraa raparperipaloja. Suurimmasta osasta laitoin raparperimehun tulemaan. Lopuista tulee huomenna raparperipiirakkaa.


Toissa syksynä vanhoista ikkunanpokista ja talonrakennuksen jämälaudoista rakennettu kasvihuonekin on saanut jo ensimmäiset asukkinsa. Tänä keväänä ajattelin olla maltillinen ja laittaa ihan äärellisen määrän tomaattia ja paprikaa tulemaan; viime keväänä meni vähän överiksi ja tomaatteja oli parikymmentä ja paprikaakin melkein kymmenen tainta. Lisäksi haaveilen tuonne vielä yrttihyllyä sekä jonkunlaista pöytää ja tuolia, jotta kasvunihmettä voisi joskun tarkkailla ihan ajan kanssa ja istua kasvihuoneessa vaikka päiväkahvilla.


Kasvihuoneen vieressä kasvaa meidän "kiintiöherukat". Meillä on mummolassa ja mökillä kymmeniä herukkapensaita, joten kotipihaan on laitettu vain yksi puhaherukka ja yksi mustaherukka ihan vaan lasten iloksi. Kasvihuoneen takana, tontin takarajalla, kasvaa 13 mustamarja-aroniaa, jotka saatiin vanhoina pensaina lasten koulun pihalta. Pensaat on koulun pihalla ollessa leikattu jo kerran alas ja istuttaessa toisen kerran, joten ne ovat nyt todella tuuheita pensaita ja parin vuoden kasvun jälkeen ja noin metrin korkuisia. Saapas nähdä, kuinka paljon marjoja niistä saadaan tänä vuonna.


Pihassamme "marjatarhassa" kasvaa myös kaksi saskatoonia eli marjatuomipihlajaa, jotka tekee ihan mustikan näköisiä ja makuisia marjoja. Kahdesta pensaasta saatiin viime vuonna ensimmäisenä kokonaisena satokautena enemmän marjoja kuin aiemmassa pihassa olleista kolmesta pensasmustikasta kymmeneen vuoteen. Suosittelen tuota siis muillekin. Pensas kasvaa noin metrin levyiseksi ja pari metriä korkeaksi.


Viime kesän uutuus pihassamme on marjasinikuusama, joka myös tekee mustikanoloisia maukkaita marjoja. Viime kesänä saimme pienistä pensaista vasta maistiaiset, mutta nyt puolimetrisiksi kasvaneet pensaat kukkii jo aika kivasti. Nämä pensaat kasvaa reilun metrinmittaisiksi, joten parin vuoden päästä on luvassa varmasti ihan hyvä sato. Pariviikoa sitten istutimme tuohon pensaiden etureunaan vielä mansikkaa, joten nyt sitten olemma mansikanviljelijöitä 21 mansikantaimella ;-)


Kasvihuoneen vierestä löytyy myös kolme kasvilavaa, joista yhdessä kasvaa yrttejä ja salaattia; tosin salaatit vasta yrittävät mullanalta pintaan. Ruohosipulia ja monivuotista suolavesiheinää sen sijaan on hirvittävästi. Pitäisi keksiä uusia tapoja hyödyntää ruohosipulia, kun tuossa on jo tässä vaiheessa kesää enemmän ruohosipulia kuin mitä normaalisti ennätetään koko vuoden aikana syömään. Onko siis kellään hyviä ideoita? Löysin jo jauhelihapihvien ohjeen, jossa 400 grammaan jauhelihaa kehoitetaan laittamaan yksi nippu ruohosipulia. Ihan hyviä niistä tuli, mutta tuossa yhdestä kaupan ruohosipulinipusta pari vuotta sitten istutetusta pöheiköstä saa nyt jo yli 50 nippua ruohosipulia ja kyseessä on vasta kesän ensimmäinen sato. Toiseen kasvilavaan istutin avomaankurkkua ja kolmanteen kesäkurpitsaa.

Nyt vain vaalitaan näitä kesän yli, jotta saadaan satoa loppukesästä. Seuraavana kerronkin sitten meidän kesäkukista.

6 kommenttia:

  1. Kauniisti teillä on hyötykasvitkin! Ihana kasvihuone. Mitä muuten teet marja-aronian marjoista? Minä keittelin yksi vuosi niistä hilloa, mutta sitä meillä menee todella vähän muistakin marjoista. En oikein ole osannut sitä hyödyntää mihinkään. Ruohosipulia meillä menee oikeastaan enimmäkseen salaatteihin, kermaviiliin sekoitettuna kalan kastikkeena, perunamuussiin jne. Aika moneen ruokaa sitä saa upotettua :D. Osa pakastetaan tai kuivataan. Kesäkukka postausta odotellessa :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on pihassa todella vähän ihan vaan koristepensaita, suurin osa on erilaisia syötäviä marjoja tuottavia pensaita. Marja-aroniaa olen yleensä keittänyt mehuksi ja soseeksi omenan kanssa. Pelkkä marja-aronia ei ole meilläkään menestynyt. Laitan itsekkin ruohosipulia salaatteihin ja kastikkeisiin, mutta nyt tuota alkaa olla jo hieman liikaa ;-)

      Poista
  2. Ompa mahtava raparperi ja kasvihuone on tosi kaunis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Raparperi on tosiaan intoutunut kasvamaan roimasti. Taitaa käydä niin, että meillä syödään raparperipiirakka joka viikko ;-) Tosin tuohon mehuunkin saa raparperia kulumaan reilusti.

      Poista
  3. Upeat kasvulavat ja kasvihuone! Marjatuomipihlaja on minulle aivan uusi tuttavuus. Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen jo vuosia haaveillut marjatuomipihlasta, mutta vasta nykyisestä pihasta niille löytyi sopiva paikka. Kannattaa kokeilla, jos pihaan mahtuu vielä marjapensaita.

      Poista