21.7.2015

Klaffipöytä

Kasvihuoneen sisustaminen jatkuu. Aiemman hyllyn lisäksi piti saada kasvihuoneeseen pieni pöytä ja tuoli. Etsiskelin pöytää ja tuolia aikani myös kaupoista, mutta kun mieleistä ei alkanut löytyä - tai hintaa oli pari sataa euroa, niin päädyin etsimään sopivaa pöydän mallia netistä ja tekemään pöydän itse.

Siellä se nyt on valmis klaffipöytä kasvihuoneessa ;-) Lievästi olen ylpeä pöydän onnistumisesta. Pöydän koko on vajaat 60 cm kanttiinsa ja korkeutta noin 70 cm.


Pöytä on myös tehty talonrakennuksen jämälaudoista muuten, paitsi pyörölistaa ja ruuveja piti hakea kaupasta. Löysin netistä pöydän kaavapiirroksen ja sovelsin sitä sitten sopiviin mittoihin.


Pöytä taittuu nätisti kasaan, joten sen saa sujuvasti talvisäilytykseen. Kokoontaitetusta pöydästä onnistuin näköjään ottamaan kuvan vain maalaamattomana, kun testailin pöydän toimintaa. Tuo taittuu kuvasta poiketen kyllä ihan littanaksikin. Kuvaushetkellä oli vain vielä kiinnityspultin päät sahaamatta ja siten pakettia ei saanut tuossa ihan niin kasaan kuin se oikeasti menee.


Perheen junnu kyseli, että teinkö meille retkipöydän. Voisihan tuon retkellekin mukaan ottaa, kun menee kätevästi kassaan eikä painakaan paljoa.

Seuraavana on jo työnalla pöydän kaveriksi klaffituoli, mutta siitä lisää myöhemmin.

8 kommenttia:

  1. Voi että, miten upea pöytä, oot sie kyllä mestari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Netin ihmeellisestä maailmasta löytyy hyviä ideoita ;-)

      Poista
  2. Hienoa työtä Leena! Tulikin monikäyttöinen pöytä. Sieltähän on kuoriutunut varsinainen puuseppä :) Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa! Mukavaa välillä tehdä jotain isommilla työkaluilla ja pihalla ;-)

      Poista
  3. Sinä osaat niin taidokkaasti tehdä myös puutöitä, näyttää niin huolellisesti valmistetulta pöydältä! Taittuvat kalusteet pelastavat säilytysongelmilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näkyy menevän tämä innostus vähän puuskissa: kun innostuu jostain, niin sitten tehdään useampi kerralla.

      Poista
  4. Kerrassaan mainio pöytä, kätevä ja kaunis samassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Yllättävän helppo tuo oli tehdäkin.

      Poista