1.7.2015

Uusia värejä elämään

Innostuin muutama viikko sitten kangaskauppojen alennusmyynneistä tilaamaan kauan haaveilemieni kuosien lisäksi hieman vieraampiakin värejä. Innostuin kokeilemaan uusia kuoseja ihan sillä, että olen kevään aikana nähnyt noista muiden tekeminä valmiita vaatteita ja ne näyttivät niin kivoille, että päätin kokeilla noita itsellekin.

Minulla on tähän mennessä ollut tasan kaksi pitkähihaista, viime talvena ommeltua vihreää tunikaa ja tykästyin niihin sen verran, että piti ommella nyt myös kesäversio. Tämä tähtikuosi on tilattu jo talvella, mutta nyt se päätyi lopulta hihattomaksi kesätunikaksi. Kaavana on Ottobren Autumn moods ilman hihoja ja kaula-aukkoa hieman avartaen. Helmaankin lisäsin senttejä vähän lisää sen verran mitä kangasta riitti.


Uusista kuoseista ompelin ensimmäisenä Ainolan verkkokaupasta ostetetun Metsän liftarit -kuosin. Tuo Elina Antilan suunnittelma kuosi on aivan valloittava, mutta värinä tuo keltainen on itselle vieras; en muista onko minulla ollut aikuisiällä yhtään keltaista vaatetta. No, nyt tällä pirtsakalla kuosilla on hyvä totutella myös uuteen pirtsakkaan väriin ;-)  Kaavana myös tässä on Ottobren Autumn moods hihattomana ja pääntie uudelleen muotoiltuna. Kädentiet ja kaula-aukon kanttasin kapeasti mustalla resorilla.


Paininjalan alle päätyi myös tämä kirkkaan turkoosi pöllökuosi, josta tuli polvipituinen mekko. Tässä kaavana on itse kuositettu holkkihihainen tunika jatketulla helmalla. Epäilin aluksi, että tästä tuli liian yöpaitamainen, mutta ihan hyvältä tuo näyttää ainakin valkoisen neuleboleron kanssa. 


Muutama muukin uusi kuosi tuli postissa, mutta niistä lisää sitten kun keksin mitä niistä ommella. Lopuksi vielä Jyväskylän kangaskaupasta ostetusta farkkutrikoosta ommellut väljät caprit. Kaavana näissä on Ottobreen Clara, josta on tullut jo melkein luottokaava housujen suhteen. Sama kaava toimii niin shortseissa, capreissa kuin pitkissä housuissakin ja sekä yökäreissä että paremmissa housuissa.


Seuraavaksi pitäisi ommella pikkumiehen kesäyökärit valmiiksi, kun ne on jo leikattuna odottamassa ompelupöydällä.

8 kommenttia:

  1. Vihreä on alkanut vahvasti mielittymään mun silmiä. Valitettavasti niitä vihreitä vaatteita on minulla todella vähän...hmmm...ihania vaatteita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin vasta totuttelen vihreään, mutta tykkään siitä koko ajan enemmän ;-)

      Poista
  2. Tosi ihania nuo tunikat ja ehdottomasti tuo keltainen volkkareineen on paras

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Itsekin ihastuin tuohon volkkarikuosiin vaikkei keltainen olekaan koskaan ollut omin värini. Nyt sitten totuttelen väriin ihanassa kuosissa ;-)

      Poista
  3. Olet tehnyt taas niin kivoja tunikoita! Keltainen on kaunis väri, vaikka minullakaan sitä ei ole kaapissa yhtään (no siis minun vaatekaappi on kyllä aika tylsä väreiltään noin muutenkin). Pitäisi kokeilla, joko se tuntuisi päällä omalta. Ja muutenkin saisin ottaa oppia teistä värejä enemmän käyttävistä! Ihanat kuosit jää monta kertaa kauppoihin, kun tylsänä tilaan aina niitä musta-valkoisia/harmaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna! Kyllä itselläkin perusvaatetus on aika tylsän väristä, mustaa, ruskeaa ja harmaata sekä vähän sinistä ja punaista. Uusia värejä ja kuoseja on tullut mukaan nyt viimeisen vuoden aikana, kun innostuin ompelusta uudelleen. Sujuvasti tuo keltainen tunika on päälle päätynyt, joten ehkä siihen tottuu ;-)

      Poista
  4. Ihania tunikoita! Voi kun saisin itsekin otettua niskasta kiinni ja aloittaa tuo ompeluharrastus. liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ota ompelukone esille seuraavana sadepäivänä. Itsekin innostuin vuosi sitten uudelleen, kun jäimme kylmään ja sateisen sään vuoksi kaupunkiin juhannuksen viettoon.

      Poista