12.10.2015

Ompeluloma - osa tunikat

Minulla alkoi ompeluloma - luit ihan oikein: OMPELULOMA!!! Ai mikä on ompeluloma? No, se on loma, jolloin vain ommellaan ;-D

Meidän koululaiset on syyslomalla ja pikkumiehen päiväkoti on kiinni, mutta isäntä on töissä, joten vietämme lomaa lasten kanssa kotona. Pikkumies nauttii olostaan puuhatessaan isoveljien kanssa, joten minä saan keskittyä ompelemiseen. Toki välillä pitää nostaa ahteri ompelutuolista ja ulkoilla, mutta muutoin vain ompelen.

Ompeluloma ei ole vielä kunnolla edes alkanut ja minulla on jo seitsemän tunikaa ommeltuna itselle. No joo, otin viikonloppuna kaiken irti siitä, että isä(ntä) oli kotona ja puuhasi lasten kanssa. Oikeastaan urakoin myös sen takia, että Kankaiden yöstä tilaamani uudet kankaan eivät sovi muutoin kangaskaappiin ellen tyhjennä sitä ensin ompelemalla. Itselle on kertynyt sen verran kivoja kuoseja, että on pakko ommella lisää tunikoita. Toisaalta tavoitteena on ommella uusia isompia vaatteita myös perheen pikkumiehelle, joka kasvaa taas vauhdilla. Tunikoista on helpompi aloittaa, kun on luottokaavat valmiina; pikkumiehelle pitää piirtää ensin uusia, isompia kaavoja.


Ensimmäisenä piti kokeilla tällaista sivutaskullista mallia, jonka näin Facebook-ryhmässä. Muokkasin oman kaavan luottokaavastani (Onion 2035). Kankaina tähtitrikoo Kärkkäiseltä sekä Eurokankaan palalaarin musta trikoo.


Tuossa sivukaistaleessa on siis tasku, jonka pohjalle tuo tähtikangas jatkuu. Kaavottaminen onnistui hyvin heti kerralla, joten näitä pitää kyllä tehdä lisää.


Seuraavana ompelin ihan perusmallin piippukaulustunikan (Onion 2035) Jyväskylän kangaskaupan neuloksesta. Tuo kivikuvio on itse asiassa kankaan reunassa, joten leikkasin etu- ja takakappaleet väärään suuntaan. Saa nähdä miten tuo käyttäytyy pidemmän päälle pidossa.


Helman jätin ainakin vielä toistaiseksi huolittelematta, sillä helmaan jäi leikatessa hulpio. Minusta tuo hulpioreuna on tuollaisenaan kivan rouhea.


Kolmantena pääsi käsittelyyn Royal-kestojen kukkakuosi, jonka tilasin taannoin Kankaiden yöstä. Onnistuin taas tilaamaan ihanaa kuosia liian vähän, mutta tuohon sopi hyvin toinen Eurokankaan palalaarista löytynyt paksumpi musta trikoo, joten lopputuloksena on musta-valkoinen jättikaulustunika.


Kankaiden yöstä tilasin myös tätä grafiitinharmaata trikoota ... ja siitä se ajatus sitten lähti. Facebook-ryhmässä joku oli jo kesällä ommellut tällä idealla vaatteen, joten piti viimein itsekin kokeilla alikeompelua. Tuo Selian pandakuvio on siis ommeltu sisäpuolelle ja päältä sitten leikattu tuo grafiitinharmaa kangas pois.


Pandakuvio on siis kokonaisena tuossa sivusauman kohdalla. Toiseen sivusaumaan ompelin pussitaskun. Tästä tuli kyllä yksi suosikeistani, joten jotain samanlaista pitää tehdä toisestakin eläinkuviosta, esim. norpasta.


Mistähän minä oikein tilasinkaan tätä pitsikuosia jo kesällä ... En muista enää. Kangas oli sen verran kapeaa, että hihoista meinasi tulla liian lyhyet, joten jatkoin niitä valkoisella Jyväskylän kangaskaupan viskoositrikoolla. Kangas tuli käytettyä tarkkaan, kun viimeisestä suikaleesta tuli taas piippukaulus.


Olen jo pitkään kaivannut jotain sinistä kuosia; onhan sininen edelleen yksi lempiväreistä. Viimeksi Jyväskylän kangaskaupassa käydessäni - piti ostaa vain alusvaatekuoseja - tarttui mukaan myös nämä pari sydämellistä farkkuhenkistä kuosia. Tätä ensimmäistä sydänkuosia epäilin vähän yökärikuosiksi, mutta päällä tuo näyttää kivalle. Tulee ehdottomasti päiväkäyttöön.


Vaikka malli onkin edelleen sama (Onion 2035), niin tuli ihan eri näköinen kuin tuosta edellisestä. Ehkä näillä pärjää taas muutaman viikon ;-D 

Muuten tämä maanantaipäivä on tosiaan kulunut pikkumiehelle uusia kaavoja piirtäessä. Sopivasti tuli myös uusi Ottobre-lehti, niin ei ole ainakaan malleista pulaa ... Huppareita, paitoja, t-paitoja, kalsareita, collegehousuja, villa-/fleecehaalari, pikkareita, ... Kaikki alkaa olla taas pieniä, joten ommeltavaa riittää tälle viikolle. Jess!!!

14 kommenttia:

  1. Ihania kaikki! Uskalsit leikata rantakivet-kankaan poikittain. Itse en uskaltanut tilata kangasta. Hieno tuli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuo rantakivet kuosi oli aika joustamatonta molempiin suuntiin, joten ajattelin testata rohkeasti väärinpäin.

      Poista
  2. Ihania! Ompeluloma, se kuulostaa aivan täydelliseltä! <3 Jopa paljon paremmalta kuin pelkkä loma :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta ;-) Viikko vain taitaa olla liian lyhyt aika kaikkiin suunnitelmiin ...

      Poista
  3. Sinä olet ompelulomalla :) Koskahan minä pitäisin askarteluloman :) Siis niin mielettömän ihania jakkuja taas. Koskahan minä saisin innostuksen taas ompelemiseen. Aina hetkellisesti se tulee, kun katson noita luomuksiasi, mutta taas joku muu askartelu tulee ja vie mennessään. Mutta joku päivä. Terkuin Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muut käy etelänlomilla, mutta minä hautaudun työhuoneeseen ;-D Kyllä se ompeluintokin sieltä vielä syttyy.

      Poista
  4. Ihania tunikoita kaikki, panda ja tuo ensimäinen ovat suosikkejani, ja sydän tunika ja kaikki, siulta onnistuu tunika kuin tunika.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Eihän tunikoita voi koskaan ollaa liikaa, eihän?

      Poista
  5. Ohhoh, kyllä on loma käyny toteen! Hyvän mallisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ja tässä on vasta esimakua ;-)

      Poista
  6. Wau, on hienoja tunikoita! Noita taskullisia pitäisi itsekin kokeilla. Ompeluloma kuulostaa mahtavalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna! Olen aiemmin tehnyt sellaisia kaarevalla kantatulla reunalla tehtyjä taskuja, joten tämä oli itsellekin uusi kokeilu ja tykkään kovasti.

      Poista
  7. Ihastelin tässä tunikoitasi. Kaikki niin ihania ja käyttökelpoisia.
    Miten se sivutasku oikein onkaan ommeltu siihen mustaan tunikaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sovelsin tuossa omaa lempikaavaani (Onion 2035). Mallasin sauman kohdan aiemmin samalla kaavalla ommellusta tunikasta; noin 1/3 leveydestä. Sitten mallasin sopivaa taskunsuun kohtaa ja taskun syvyyttä. Yläkappale jatkuu taskun pohjalle saakka. Alakappale alkaa taskunsuulta ja sisätasku on sitten noiden erotuksen korkuinen. Mietin ensin, että olisi tuon taskunsuun tehnyt taitteelta, mutta ilman saumaa taskunsuu olisi varmasti venynyt helposti.Ompelin ensin tuon taskunsuun nurjalta. Seuraavaksi taskun pohjalle sauman ja sitten tuon pystysauman. Tämän jälkeen ihan normaalisti olkasaumat,hihat ja sivusaumat.

      Poista