7.1.2016

Kierrätystunika

Yksi uuden vuoden lupauksistani on ylimääräisen tavaran karsiminen ja uuden ostamisen vähentäminen. Tämän päätöksen innoittamana kävin heti uuden vuoden päivänä läpi meidän vaatekaapit lajitelleen sieltä pois kaikki pitämättömät, sopimattomat ja muuten pois joutavat. Karsin melko rankalla kädellä, sillä aiemmin olen jättänyt kaappiin vielä paljon niitä, joita ehkä joku joskus vielä pitäisi. Nyt nekin sai lähteä, kun ei niitä kukaan ole pariin vuoteen syystä tai toisesta pitänyt. SPR:n Monitorille lähtee iso musta jätesäkillinen vaatetta. Kaikki poistoon joutuneet vaatteet eivät toki lähde uudelle omistajalle, sillä osa päätyy omaan kierrätykseen. Ideaa piti tietenkin heti kokeilla ja lopputuloksena syntyi tällainen tilkkutäkkitunika.


Tähän leikkelin neljä samanlaatuista naruolkain toppia sekä yhden omituisen mallisen kukkatunikan; missähän mielenhäiriössä sen edes olin vuosia sitten ostanut. Hihoihin piti ottaa Eurokankaan palalaarin sinistä trikoota, kun missään sopivan värisessä paidassa ei ollut riittävää pituutta hihoihin; enkä halunnut niitäkin tehdä paloista.


Käytin tunikan pohjana Ottobren An Ordinary Day -tunikamallia (5/2015), jota muokkasin hihojen ja kaula-aukon osalta. Lisäksi leikkelin enemmän paloja, kun narutopeista ei saanut kovin isoja paloja.

Mitäs tykkäättee? Vaikka itse sanonkin, niin tästä tuli aika kiva.

10 kommenttia:

  1. Hauskannäköinen tunika :)
    Tavaroiden karsimista aion harrastaa minäkin, vaatekaapin kävin läpi vuosi sitten, tämän vuoden tavoitteena mm. askartelumateriaalia pursuavien kaappien läpi käyminen (pelkkä järjestäminenkin tekee ihmeitä, luulisin) sekä muutaman ikuisuusprojektin loppuun saattaminen jne...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Noora! Kyllä meilläkin on vaatekaappeja käyty säännöllisesti läpi, mutta aiemmin vain hurhan helläkätisesti. Nyt karsin ihan reippaalla kädellä; en jättänyt enää kaappeihin lojumaan niitä "ehkä tätä voisi vielä joskus pitää" -sarjan vaatteita. Näkyy ompelemalla syntyvän mieleisempiä vaatteita joka tapauksessa, niin ei tarvitse pitämättömiä enää säästellä. Itsellä pitäisi myös askartelu-työhuone raivata samalla periaatteella eli liian kauan käyttämättömänä lojuneet tarvikkeet pois. Tuossa onkin projektia seraaville kuukausille :)

      Poista
  2. Tuunaus on ihan parasta ja on muuten mahdottoman hieno tunika hei...Heti alkoi tämän mamman pää raksuttaa, trikoopaita laatikko kun on ihan tupaten täynnä.......

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nelli! Minä valikoin kiertoon menevistä saman laatuisia ja vahvuisia paitoja yhteen. Värivalikoima tuli tuosta kukkakuosista.

      Poista
  3. Tuli hieno tunika ja niin värikäs. Hyvä se on välillä siivota vaatekaappejaan ja minä pidän silloin tällöin kirpparia ja loput vien sitten SPR:lle. Tosin en enää osta niin paljoa vaatteita, kun töiden puolesta on virkapuku. Siinä säästää yhden jos toisenkin euron eikä tarvi miettiä,mitä päälleen aamulla laittaa. Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa! Minulla lähtee nyt kiertoon kaikki pitämättömät ja turhat, joita olen vuosia suotta jemmaillut. Niin ja hirveä määrä t-paitoja, joita on kertynyt jostain kumman syystä. Tosin nyt en ole itselle vaatteita juurikaan ostanut, kun tuo ompeluinnostus jyllää.

      Poista
  4. Hieno tunika! Kierrättäminen on kyllä niin koukuttavaa puuhaa, pitäisi taas itsekin sitä enemmän harrastaa. Vanhojen vaatteiden uusi elämä innostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna! Vielä olisi monta kiertoon joutanutta t-paitaa odottamassa uutta käyttötarkoitustaan. Ei taida viitsiä niistä montaa tällaista tunikaa kuitenkaan tehdä.

      Poista