Olen jo pitkään haaveillut tekeväni meille pöllön ja muutaman kerran jopa aloittanutkin, mutta idea ei ole kuitenkaan lopulta toteutunut. Nyt näin Facebookin virkkausryhmässä virkatun pöllön ja silloin se iski: pakko tehdä samanlainen virkattu pöllö. Tässä se nyt on kaksi päivää myöhemmin. Ei tämä nyt ihan samanlainen ole, mutta meidän näköinen.
Pöllön leveys on noin 20 cm ja korkeus noin 40 cm. Virkkasin pöllön vapaasti soveltaen pylväillä kaksinkertaisesta Novitan 7 veljestä -langasta. Lankaa kului yksi tummanharmaa kerä, yksi harmaankirjava Nostalgia-kerä sekä vähän valkoista ja vaaleanpunaista. Silmien mustuaisina on isot kierrätysnapit, sisällä vanha tyyny ja nokan sisällä kangastilkku.
Saapas nähdä, mitä perheen pikkumies tuumaa tästä aamulla ;-)
Onpa kiva pöllö. Minulle tuli heti mieleen, että tuo olisi kiva ovistopparina joko virkattuna tai huovasta tehtynä. Niin hauskan näköinen on. terkuin Liisa
VastaaPoistaJuu, itsellä tuli tuossa virkatessa sama mieleen. Voisi vaikka lahjaksi antaa. Tämä on reilusti isompi, sisustustyynyn kokoinen. Ovistoppariksi riittäisi varmaan puolet pienempi. Pohjalle voisi laittaa vaikka pussillisen hiekkaa.
PoistaVarmasti pikkumies ihastuu tuohon upeaan pöllöön.Tuon kanssa on mukava leikkiä ja unikaveriksikin pöllö sopii.
VastaaPoistaIdeana mahtava, pistämpä listalle :)
Len kyllä lopputulokseen itse todella tyytyväinen, vaikka pikkumiehen ensisanat olikin: "tonttu" ;-) Saattaisin tehdä jopa toisenkin.
PoistaKivasti toteutettu. Tunnustan olevani vähän pöllöhullu, mutta virkattua pöllöä ei vielä ole kokoelmissa.
VastaaPoistaTunnustaudun itsekin pöllöhulluksi ja siksi olen jo useampaan otteeseen yrittänyt tehdä meille vähän isomman pöllön, mutta idea on aina kaatunut johonkin ongelmaan. Tällaisen virkatun pöllön nähtyäni totesin, ettei tuon toteutuksessa kyllä ole mitään ongelmaa, kun sopivat langatkin löytyi valmiina. Saatan tehdä noita jopa lisää ;-)
PoistaHeh, niinhän sen pitää ollakin, omannäköinen pöllölaji :)
VastaaPoistaAivan, ja väkisinkin tulee omanäköinen, kun ei ole mitään ohjetta käytössä ;-)
Poista