1.9.2016

Kuulumisia ja lankapalloja

Johan on taas aikaa vierähtänyt sitten edellisen postauksen. Anteeksi vain uskolliset lukijani ;-) On täällä toki ahkerasti puuhailtu kaikenlaista, mutta kevään liiallinen puurtaminen työrintamalla kostautui siten, että irtisanouduin kuuden viikon kesäloman ajaksi kokonaan tietotekniikasta, joten blogin päivittäminen on ollut tauolla. Puhelimella kun ei tämä blogin kirjoittaminen oikein onnistu.

Nyt on rentouttavan kesäloman jälkeen toivuttu töihinpaluun alkushokista; takana taas armoton kolmeviikkoinen töissä - joko saa jäädä uudelleen lomalle, olisin jo uuden loman tarpeessa ;-D Jospa tässä kuitenkin jakasisi vielä vajaat pari kuukautta viikon syyslomaan saakka. Sitä odotellessa päivittelen tänne nyt pikkuhiljaa kuvia kesän aikana toteutetuista projekteista. Mahtuu joukkoon ehkä myös juttua siitä rentouttavasta kesälomasta, joka nyt on enää muisto vain.


Juhannusviikolla eksyin pitkästä aikaa Sinelliin ja sieltä tarttui matkaan tällaista vihertävää metallilankaa. En vielä tuolloin tiennyt, mitä tästä tekisin, mutta kotiin päästyäni tiesin mitä tästä tulee - tietenkin palloja.


Kieputtelin langasta noin neljä senttiä halkaisijaltaan olevia palloja sekä yhden isomman. Valmiit pallot päätyivät roikkumaan pähkinäpuun oksaan, jossa viime joulun aikaan roikkui pieniä joulupalloja.


Tästä tuli omasta mielestäni todella kiva; eikä yhtään jouluinen, mitä vähän aluksi pelkäsin.

Pirtsakkaa viikonloppua kaikille!

7 kommenttia:

  1. Tosi hieno ja pirtsakka! Ei jouluinen, muttei haittaakaan vaikka olisi joulunakin koristeena :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuli jo mieleen, että olisiko tällaiset punaiset tai hopeiset pallot joulunakin paremmat ... ;-)

      Poista
  2. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Tuo aivan ihana <3 Pitääkin suunnitella jotakin saman tapaista.

    VastaaPoista
  4. Tervetuloa kesätauolta :) Jos vielä tekisin päätetyötä täyspäiväisesti, blogin päivityksissä olisi varmaan piiiiitkiä taukoja :)
    Mukavat metallipallot, ja tuo väri sopii kyllä ihan kaikkiin vuodenaikoihin ja samalla eri teemoihinkin: pääsiäiset, keväät, kesät, joulut...
    Metallilanka on kiehtova materiaali.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, välillä on vaan pakko irrottautua näistä laitteista ;-) Lankavärejä oli muitakin, mutta itselle tämä tuntui sopivimmalle.

      Poista