4.12.2016

Kukkapalloja

Miten tässä aina käykin näin, että tekemiseen tulee himo. Ihan sama mitä tekee :-) Tällä kertaa kohteena on kukkapallot.


Ajatus lähti tuosta kirjasta, jonka sivut ovat liian ohkasia taitteluun. Mietin, että mitä muuta siitä voisi tehdä. Kirja itsessään tarttui mukaan työpaikan kierrätyshyllystä; juu meillä on töissä hylly, johon itse kukin saa tuoda kierrätykseen kirjoja, kansioita ja sen sellaista. Olen toki joskus ottanut sieltä tosi ison lasipurkinkin ...


No, kokeilin leikata kirjan sivuista Fiskarsin isolla kukkaleikkurilla kukkia ajatuksena tehdä ruusuja samoin kuin suodatinpusseista. Päädyin kuitenkin liimaamaan yksittäisiä kukkia yksitellen kuumaliimalla styrox-pallon päälle. Sattuneista syistä kun kotoa löytyy valmiina kymmeniä styrox-palloja ...

Kiedoin kukan kynän pään ympärille, päähän kuumaliimaa ja kynän avulla kukka painaen kiinni pallon pintaan. Mitä tiiviimmin kukat laittaa, niin sitä tuuheampi kukkapallosta tulee.


Noista 8 cm styrox-palloihin tehdyistä kukkapalloista tuli halkaisijaltaan noin 11 cm. Halusin joukkoon myös pienempiä palloja, joten kaivelin varastoista paperimassapalloja. Noiden paperimassapallojen halkaisijat oli 3 ja 4 cm. Valmiina halkaisija on noin 7 ja 8 cm.


Massapallojen liimaaminen onnistuu paremmin, kun pujottaa pallon reikään puisen grillitikun - ei ole sormet liian lähellä ja välttyy palovammoilta :-)

Tuosta yhdestä reilun sentin paksuisesta kirjasta on tullut jo kymmenen palloa ja vielä on kukkia ainakin pariin ;-)


6 kommenttia:

  1. Ihanaa hyödyntämistä. Nämä ovat kauniit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Itsellä on jo monta ideaa, mihin näitä sopivasti kellastuneita palloja voisi laittaa :-)

      Poista
  2. Ihania kukkapalloja. Hyvä idea :) Hyvää adventtia Leena!!!

    VastaaPoista
  3. Kivoja ovat - tuo piparkakkureunus elävöittää näitä palloja lisää!
    Minä tein vuosi sitten suorareunaisia ruusukkeita vanhojen joulupallojen ympärille styrox-pallojen puuttuessa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, näiden tekemistä ei voi lopettaa. Taitaa päätyä jo osa joululahjoiksikin :-)

      Poista