21.9.2014

Juhlamekko

En malta olla laittamatta tämän viikon tuotosta jakoon vaikkei minulla vielä olekaan kunnon kuvaa. Mutta olen niin ylpeä onnistumisesta ;-)

Minulla oli jo kesällä tiedossa, että nyt syksyn tullen tulee tarve "akateemiselle juhlamekolle", ts. mahdollisimman peittävälle mustalle mekolle. Etsin sopivaa mekkoa ensin kaupoista, mutta ompelutaitoisena ei luonto antanut periksi, joten 250€:n juhlamekko jäi kauppaan ja itse marssin Eurokankaaseen kangasostoksille. Musta hyvinlaskeutuva sekoitekangas löytyi edullisesti palalaarista, mutta joustavan vuorikankaan ostin metrihinnalla, joten mekolle tuli hintaa noin 25€.

Haastavinta mekon ompelussa oli itse asiassa sopivan kaavan löytäminen. Selasin läpi kaikki omat ja kirjaston kaavalehdet ja tulos oli aika laiha, joten piti olla luova :-) Tein lopulta mekon Onion 2035 -kaavaa soveltaen: ilman hihoja ja helmaan noin 30 cm lisää pituutta. Vuorin leikkasin ilman poikkisaumaa. Testasin mallia itse asiassa ensin fuksianpunaisella kirpparilta ostamallani verholla. Kaava oli itse asiassa yllättävän hyvä myös tällaiselle ei-niin-joustavalle kankaalle. Tuosta fuksianpunaisesta testimekostakin tuli niin hyvä, että pitää tehdä sekin loppuun pitomekoksi, kunhan saan hankittua siihen sopivaa vuorikangasta.


Tällainen siitä nyt sitten tuli. Toinen reuna vetää hieman rullalle tuossa kuvassa etusauman Framilonin vuoksi, mutta päälle mekko istuu todella hyvin. Täytyy lisätä parempi sovituskuva tänne, kunhan ennätän ja saan jonkun ottamaan itsestäni kuvan ;-) Niin ja tein mekosta lopulta hihattoman, koska minulla oli jo sopiva musta bolero-mallinen jakku valmiina. Helmaan lisäsin Framilonin, joten helma pussittaa kivasti. Yläosa on vuoritettu kokonaan. Helmassa vuori ylettyy polvenkorkeudelle eli puoleen helmaan.

2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos Jokke! Olen kyllä tyytyväinen lopputulokseen ja muut juhlijat eivät meinanneet uskoa mekkoa itsetehdyksi ;-)

      Poista