1.9.2014

Pääkallohuppari ja collegehousut

Perheen juniori halusi myös jotain äidin ompelemaa, joten hän sai valita kankaat ja äiti surruutteli valmista. Tuloksena syntyi pääkallohuppari ja collegehousut.


Huppari on tehty Kangastukun pääkallokuvioidusta joustocollegesta. Hupun sisäpuoli on yksivärisestä tummansinisestä Kangastukun trikoosta. Resori on myös Kangastukusta ja vetoketju kestovaippakaupasta. Hupusta puuttuu vielä nyöri, kun unohdin tänään ostaa sen ;-)

Hupparin kaavan kanssa oli vähän haastetta, sillä kaikki mallit tuntui olevan liian leveitä meidän erittäin hoikalle pojalle. Lopulta päädyin piirtämään kaavan Ottobren hupparin (3/2005) mukaan siten, että leveys on koosta 140 cm ja pituus koosta 158 cm.


Hupparin pariksi ompelin yksiväriset mariininsiniset "smurffihousut" ;-) Joustocollege on ostettu Kangastukusta, samoin resori. Myös näissä oli lievästi haastetta kaavan kanssa. Aloitin Ottobren collegehousun (3/2005) koosta 152 cm, mutta jouduin kaventamaan housuja kahteen otteeseen.  Housujen istuvuus haaroista ei ole paras mahdollinen, mutta saa kaiken säätämisen jälkeen kelvata. Taskut tein yksinkertaisena resorikanttauksella, kuten huppariinkin.

Mistähän löytäisi kunnollisia hoikan pojan vaatteiden kaavoja ettei aina tarvitsisi säätää?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti