22.5.2013
Hiljaiseloa käsityörintamalla
Viime viikot on kulunut pihahommissa ja kokatessa, joten käsityöt ovat olleet tauolla. Koska jotain pitää kuitenkin saada kirjoitettua, niin aloitin rinnakkaisen kokkausblogin: Leena kokkaa. Kerron tuolla lapsiperheen peruskokkailuista sekä herkkuhetkistä. Saa siis käydä lukemassa käsityöpostauksia odotellessa ;-)
14.5.2013
Plantaasi 2013
Tämä menee taas hieman sivuun käsitöistä, mutta ajattelin kuitenkin esitellä tämän kevään plantaasin. Viljelmä alkaa näyttää jo melko hyvälle ;-) Taimikasvatuksessa eri tomaatti-, kurkku- ja kesäkurpitsalajikkeita, basilikaa, rucolaa, timjamia, persiljaa, ruohosipulia sekä punahierakkaa.
11.5.2013
Virkatut lippalakit
Löysin varaston kätköistä vanhoja puuvillalangan jämiä, joista olen joskus vuosia sitten virkannut junioreille antennipipoja. Lankoja oli juuri sen verran, että niistä sai virkattua pari lippalakkia. Ohjeena sovelsin Annan myssyviikon ohjetta.
Tarkoitus oli alunperin tehdä yksi lakki (alempi), mutta siitä tuli sovittamatta perheen pienimmälle aivan liian iso; pääympärys noin 50 cm. Näinollen tein toisen pienemmän (ylempi); päänympärys noin 42 cm. Isompi lakki saa siis odottaa ensi kesää ... Pienempään virkkasin myös päällystetyn napin päälaelle.
Tarkoitus oli alunperin tehdä yksi lakki (alempi), mutta siitä tuli sovittamatta perheen pienimmälle aivan liian iso; pääympärys noin 50 cm. Näinollen tein toisen pienemmän (ylempi); päänympärys noin 42 cm. Isompi lakki saa siis odottaa ensi kesää ... Pienempään virkkasin myös päällystetyn napin päälaelle.
10.5.2013
Tuunattuja purkkeja IV
Erilaisten purkkien päällystäminen ja koristeleminen on kivaa. Suosikkipurkkejani ovat ehdottomasti kuvan sipsipurkit ;-) Tässä uusimmat tuunaukset; materiaaleina lähinnä erilaiset tapetit.
6.5.2013
Korvakorut II
Onnistuu tämä näköjään näinkin ;-) Nyt on keltaiset ja vihreät korvakorut eilisten valkoisten seuraksi. Akryylimaalia vain valkoisten puukukkien pintaan, niin hyvä tulee. Täytyy vielä jostain kehittää punaista, pinkkiä ja vaaleansinistä maalia ...
5.5.2013
Korvakorut
Aiemmin tekemäni korusetin täydennykseksi löytyi yllättäen Tiimarin alelaarista ihan samanlaisia, mutta pienempiä puukukkia, joista syntyi upeat korvakorut. Harmikseni pienempiä puukukkia oli vain valkoisia, joten muun väriset korusetit saavat vielä odottaa täydennystä. Tosin varastossa on sekä keltaista että vihreää akryylimaalia, joilla voisi kokeilla maalata puukukat ;-)
2.5.2013
Korttitalkoot II
Korttien tekeminen on näköjään koukuttavaa; en malta lopettaa ;-) Uusia kortteja syntyi myös tapetin jämistä sekä lahjapapereista. Itsetehdyt 3D-kuvat onnistui myös kukallisesta lahjapaperista: yksi kuva kokonaisena pohjalle ja toinen kartonkiin liimattuna ja ääriviivoja pitkin leikattuna päälle. Erilaisesta kuviosta olisi onnistunut useampikin kerros. Tekstit on painettu lego-palikoihin kiinnitetyillä silikonikirjaimilla.
1.5.2013
Korttitalkoot
Vapun kunniaksi innostuin askartelemaan 3D-kortteja; yhteensä 18 kappaletta. Kuvat ja kuviopaperit on Tiimarin mallistoa. Lisänä kierrätettyn kirjan sivuja. Korteista puuttuu vielä leimasimilla painettavat onnittelutekstit.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)