Viime viikon ompeluloman tärkein ompelus oli uusi villapuku perheen pikkumiehelle. Tai no, voiko sanoa villapuku, kun materiaalina on fleece? Ompeluloman alkajaisiksi sopiva kaava oli vielä hakusessa; edellisen fleecehaalarin ompelin potkupuvun kaavalla, joten olin valmistautunut isomman kaavan etsintäurakkaan. Kuin tilauksesta Ottobren uusin lehti (OB 6/2015) ilmestyi ompeluviikon alussa ja siinä oli juuri sopivan näköinen haalarin kaava. Kyseessä oli pörröinen pupuhaalari, mutta se näytti juuri sopivalta välihaalariinkin.
Mallailin Pupuliini-haalarin kaavaa aiempaan pieneksi käyneeseen fleecehaalariin ja päädyin piirtämäään koon 104, mutta lisäsin etu- ja takakappaleisiin kolme senttimetriä. Näin haalarista ei tullut liian leveä, mutta pituutta on silti riittävästi. Pituudeltaan tuo vastaa varmasti kokoa 110.
Kyseessä on elämäni ensimmäinen vuoritettu lastenhaalari, joten lievää jännitystäkin oli ilmassa. Lehdessä oli kuitenkin suht' hyvät ompeluohjeet, joten yhtään saumaa ei jäänyt vuorin puolellekaan näkyviin. Fleece on Eurokankaan palalaarista ostettu jo viime talvena ja vuori on Noshin raitatrikoota.
Ainoa kohta, joka ompelussa lopulta tuotti haastetta, oli päällisen ja vuorin yhdistäminen hihoista ja lahkeista. Ohje oli kirjoitettu vähän oikoen, joten onnistuin ensimmäisen hihan ompelemaan kierteelle. Onneksi oivalsin virheeni heti ja siksi otinkin sillä muutaman havainnekuvan tähän muille malliksi - ja itselle muistiin vastaisuuden varalle.
Kun päällinen ja vuori on koottu ohjeen mukaan erikseen, kaulus kiinnitetty ja resorit päällyshaalarin hihansuilla (en muuten itse aputikannut noita lainkaan), niin on hihansuiden ja lahkeensuiden yhdistämisen vuoro. Aluksi molemmat kauluksella yhdistetyt, mutta muuten erilliset haalarit käännetään nurinpäin selkäpuolet vastakkain; vuorihaalari pällimmäisenä. Näin hihat ja lahkeet asetuu oikein yhdistämistä varten.
Käännä vuorin hihansuusta muutama sentti kaksinkerroin päälle päin.
Pujota kaksinkerroin taitettu vuorin hiha alla olevan päällyshaalarin hihan sisään. Työnnä vuorihaalarin hihaa sen verran päällyshaallarin hihan sisään, että saat reunat samalle tasolle.
Neulaa vuorihaalarin hihansuu nyt päällyshaalarin hihansuulle; resori jää päällyskankaan ja vuorikankaan väliin.
Ompele hihansuun ympäryssauma. Itsellä saumuri ei tykännyt noin paksusta ommeltavasta, joten ompelin saumat ompelukoneen jousto-ompeleella.
Nyt pitäisi hihansuun näyttää tältä: molemmista haalareista on siis nurjat puolet päällä päin ja hihansuut yhdessä sekä resori sisäpuolella. Kun nyt vetää hihansuun päällyshaalarin sisältä ulos, niin hihansuu on valmis. Lahkeensuut ommellaan vastaavasti.
Toivottavasti tästä havainnollistuksesta on jollekin muullekin apua ;-)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste fleece. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste fleece. Näytä kaikki tekstit
22.10.2015
9.10.2014
Lisää pipoja
Juniorin turkoosista käännettävästä tähtipiposta tuli niin hieno, että pitihän sellainen tehdä itsellekin.
Tilkkulaatikosta löytyi sopiva pala punaista tähtitrikoota, jonka taisin ostaa Kärkkäiseltä; punaista Eurokankaan yksiväristä trikoota sekä pala valkoista Kestovaippakaupasta ostettua joustocollegea. Näistä syntyi käännettävä tähtipipo itselle. Pituutta on riittävästi, jotta koko hiuspehkokin mahtuu pipon alle. Valkoisen tähden aplikoin punaisen puolen otsalle ennen pipon kokoamista. Kerrosten välissä on vielä reilun kymmenen sentin levyinen kaistale Eurokankaan fleeceä, jotta korvat tarkenee ja pipo pitää vähän paremmin tuultakin.
Pipo pääsee tositoimiin heti huomenna, kun lähdemme juniorin kanssa viikonlopuksi partioleirille ;-)
6.10.2014
Pipoja
Jälkikasvulta tuli viikonloppuna uhkavaatimus, että nyt on saatava heti pipoja tai heidän päät paleltuu. No, tämä äiti tarttui saksiin ja leikkeli pari uutta pipoa sekä puffan.
Ensimmäisenä syntyi juniorille turkoosi kääntöpipo. Toinen puoli on turkoosia tähtikuosia toinen puoli yksivärinen. Välissä on lämmikkeenä ja vähän tuulensuojanakin fleeceä. Juniori halusi tuollaisen lörppäpipon, joten fleeceä ei ole koko pipon matkalta. Kaavana sovelsin Noshin lippapipon kaavaa koossa XL lisäten korkeutta noin 8 cm lisää.
Toisena ompelin perheen teinille tuollaisen kääntöreunapipon. Tässä päälypuoli ja vuori on mustaa Kestovaippakaupan joustofroteeta ja välissä on tässäkin fleeceä. Kaavana sovelsin edelleen Noshin lippapipon kaavaa koossa XL+ eli reiluilla saumavaroilla ja käänteen verran korkeampana. Tässäkään pipossa fleece ei tule tuonne päälaelle saakka.
Puffan ompelin kaksinkertaisena tuosta ensimmäisessä pipossa käytetystä tähtitrikoosta. Kuvaa en tuosta puffasta enää ennättänyt tähän saamaan, kun se lähti jo käyttöön pihalle.
Puffan ompelin kaksinkertaisena tuosta ensimmäisessä pipossa käytetystä tähtitrikoosta. Kuvaa en tuosta puffasta enää ennättänyt tähän saamaan, kun se lähti jo käyttöön pihalle.
Vielä pitäisi ommella perheen pikkumiehelle uusi pipo, kun edelliset kokeilut eivät ole olleet oikein toimivia.
29.9.2014
Lippapipoja
Kyllä voi olla vaikeata löytää sopiva pipon ohje pikkumiehelle. Kaikki pipot on väärän mallisia: joko pipo ei yletä korville lainkaan tai sitten pipo on koko ajan silmillä. Olen testannut useampaa mallia; viimeisimpänä Noshin lippapipon ohjeella sekä Ottobren Ski Jump -kaavalla (6/2011).
Moni muu on tehnyt Noshin lippapipoja ja minäkin intouduin testaamaan kyseistä mallia. Päälykankaana on Eurokankaan palalaarista löytynyt robottikuosinen fleece ja vuorena yksivärinen sininen joustofrotee Kestovaippakaupasta. Tämäkin pipo valuu meidän pikkumiehellä silmille tai jää liian ylös korvilta. Lisäksi kaavan koko M (2-4v) on meidän pikkumiehelle (18 kk) vähän turhan tiukka.
Testasin myös Ottobren Ski Jump -kaavaa. Pipon testaaminen jää tältä syksyltä, sillä kaavan mukaan koossa 50 cm tehty pipo on meidän pikkumiehelle aivan liian iso, vaikka pikkumiehen päänympärys on yli 50 cm. Tässä pipossa päälykangas on myös Eurokankaan palalaarista löytynyttä korisfleeceä ja vuori yksiväristä sinistä joustofroteeta Kestovaippakaupasta. Napakka ja paksumpi raidallinen resori on Kestovaippakaupasta.
Jos jollain on parempia piponkaavoja tiedossa, niin laittakaahan vinkkiä tulemaan!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)











