25.3.2016

Suosikki t-paitoja

Kävin taannoin pikkumiehen kanssa Jyväskylän kangaskaupassa ja ostin valkopohjaista Minions-trrikoota ajatuksella ommella siitä pikkumiehelle paitoja. Pikkumies päätyi itse valitsemaan oranssia Minions-kangasta, joten ostin sitten molempia. Talvilomaviikolla poikkesin taas vetoketjuostoksilla ja mukaan tarttui Autot-elokuvasta Martti-kangasta. Martti on pikkumiehen ehdoton suosikki.

No, perus t-paitojahan näistä sitten piti ommella. Minions-paidat lähti jo pitoon. Martti-paidat jäi vielä odottamaan huhtikuun syntymäpäiviä.


Resorit (oranssi ja meleerattu farkku) ovat myös Jyväskylän kangaskaupasta. 

23.3.2016

Pääsiäiskukkia

Aina kaikki ei mene ihan niinkuin televisiosta tutussa Strömsössä. Itselle kävi näin nyt pääsiäiskukkien kanssa. Ostin jo pari viikkoa sitten ruukkunarsisseja ajatuksena tehdä pääsiäiseksi kukka-asetelma pääsiäisruohon kanssa. Ruohoksi ostin tällä kertaa ohran siemeniä. En tiedä olinko liian aikaisin liikkeellä vai enkö vain osaa hoitaa kukkia, mutta ei tästä nyt ihan pöydän kaunistus tullut.


Narsissit kasvoivat aivan ylipitkiksi ja kukat kuivuivat jo viikkoa ennen pääsiäistä. Myös ohra virahti viikossa pituutta niin, ettei sitä enää leikkaamallakaan saanut edustuskuntoon. Näin ollen kippasin koko luomuksen biojäteastiaan ja aloitin alusta. Toki mietin tässä vaiheessa koko narsisseista luopumista, mutta löysin lähikaupasta perinteisten ulkonarsissien sipuleita ruukussa, joten päädyin ostamaan niitä sekä rairuohon siemeniä. Saas nähdä ennättääkö tämä luomus vihertymään riittävästi pääsiäisenpyhiksi vai kukoistaako meillä asetelma vasta vappuna.


Sinkkiastia on jouluna tuikkukynttilöiden kanssa lahjaksi saatu ja pieni kastelukannu löytyi jo viime kesänä kirpparilta. Kiinnitysrautalanka odottaa vielä kuumaliimapisaroita, sillä entiset karisivat pois uudistusproessissa.

Aurinkoista pääsiäisen odotusta kaikille!

16.3.2016

Farkkucollege-mekko

En enää muista, mistä tilasin tuollaista farkunsinistä harjattua joustocollegea; melko samanlaista kuin Jyväskylän kangaskaupan talvitrikoo. Aikani kangasta kaapissa marinoituani tartuin saksiin ja leikkasin siitä Ottobren An Ordinary Day -mallin (5/2015) mukaan uuden mekon. Helmaa pidensin muutaman sentin, jotta on oikeasti mekkomittainen.



Ompelin rintapieleen vielä suikaleista hakaneulalla kiinnitettävän ja siten irroitettavan ruusukkeen. Rypytin suikaleet ensin framilonilla ennen kiinnitystä. Ruusuketta voi käyttää hyvin jonkun muunkin vaatteen kanssa.

Nappasin kuvan ennen silitystä, joten saumat näyttäisi hieman kupruilevan, mutta kyllä ne silittämällä asettuisvat ihan nätisti ;-)

14.3.2016

Tilda-kokeiluja

Olen jo pitkään haaveillut tekeväni erilaisia Tilda-hahmoja, kun onnistuin viime syksyn kirja-alesta ostamaan Tildan kevät -kirjan. Kun nyt tammikuulla Lontoon reissulta tarttui mukaan erilaisia puuvillakankaista, niin piti talvilomaviikolla tarttua toimeen ja tehdä ensimmäiset Tildat.


Hahmoihin ostin erikseen yksiväristä pellavakangasta Eurokankaasta, kun ei varastoista löytynyt mitään sopivaa yksiväristä.


Aloitin isosta pupusta, jonka mekon tein lopulta kirpparilta löytyneestä vanhasta pöytäliinasta.


Tein ihan ohjeen mukaan, mutta silti pupun mekosta tuli vähän turhan pitkä. En tosin viitsinyt sitä enää lyhentääkään, joten pupulla on nyt sitten maximekko ;-) Toisena kokeilin kanan tekemistä.




Kana sai ylleen Lontoon tuliaisista ommellut haalarihousut. Tuota mittanauhakangasta olisi pitänyt osta enemmänkin, mutta ostin kaupan viimeisen metrin, joten tällä on pärjättävä. Kolmantena kokeiluun pääsi hanhi.


Tästä tuli sievä hanhi-neiti omenahaalarissa. Kaikkinensa varsin onnistuneita Tilda-hanmoja. Pitää varmasti tehdä näitä vielä lisää. Lopuksi vielä kaikki "perhepotretissa".


Hyvää alkanutta viikkoa kaikille ja tervetulotoivotukset uusille lukijoille!

13.3.2016

Yhteistä hyvää kakkutalkoilla

Suunniteltiin partiojunnujen (= tarpojien) kanssa muutama viikko sitten hyväntekeväisyystempausta ja kyselin heiltä, mitä tehtäisiin. He vastasivat melkein yhdestä suusta, että "voidaanko me leipoa?" No, minäpä selvittelin, että olisiko jotain tilaisuutta, mihin voitaisiin leipoa kakkuja myyntiin. No, eilen sitten oltiin kirkon Kolikko-tapahtumassa myymässä viikolla leivottuja kakkuja. Me laitettiin homma tietenkin heti isolleen ja vallattiin seurakunnan keittiö kahdeksi illaksi ja leivottiin urakalla. Keittiössä oli mieletön pöhinä ja tohina molempina iltoina, kun viisitoista 12-15 -vuotiasta kokkasi.


Me leivottiin tiikerikakkuja, taatelikakkuja ja omenapiirakoita, Onneksi pari kakkua tarttui vuokaankin kiinni, niin pääsivät leipojat myös maistamaan omia tuotoksiaan. Junnut epäilivät ensin taatelikakun makua, mutta totesivat kuitenkin, että "tämähän on hyvää". Niinpä!


Eilen sitten myytiin kakut Yhteisvastuukeräyksen hyväksi ja tuotto oli 133€. Kaikki leivonnaiset meni kaupaksi, joten saadaan olla tyytyväisiä. Junnut olivat myös myyntiapuna ja makkaranpaistajina.

Leivoin itse vielä kotona muutamia tonton-kakkuja eli maidottomia ja glutenittomia mutakakkuja sekä uudella resepillä maidottomia, gluteenittomia ja kanamunattomia suklaakakkuja. Varsin onnistunut resepti, joten täytyy leipoa noita toistekin.


Kirjoitin tuon suklaakakun reseptin tuonne kokkausblogin puolelle, mistä löytyy myös tuo mutakakun ohje sekä taatelikakun ohje.Tuossa kuvassa takemmat on mutakakkuja ja etummaiset suklaakakkuja.

8.3.2016

Lisää yökäreitä

Perheen pikkumies (melkein 3 v) on tykästynyt joustofroteisiin haalariyökäreihin, joten piti viime viikon ompelulomalla täydentää yökärivalikoimaa. Myös esikoinen oli uutta yökäriä vaille, joten piti testata Suuri käsityö -lehdestä löytynyttä kaavaa.



Tein nämäkin kaksi yökärihaalaria samalla Ottobren Pupuliini-haalarin (6/2015) kaavaa kuin aiemmassa koirayökärissä. Nämäkin on tällaisia "retroyökäreitä". Melkein voisin vannoa, että minullakin on ollut 70-luvun alupuolella joku tuollainen nallekuvioinen vaate ;-D


Pikkumiehen yökärit ovat kaikki kokoa 110 hieman kavennettuna. Kokoero esikoisen yökäriin on melkoinen, kun pelkkä isomman paita on jo yhtä pitkä (koko S/M).


Suuri käsityö -lehden yöpaidan kaava (11-12/2010) osoittautui melko suureksi, sillä S-kokokin on reilu normaalisti kokoa M käyttävälle esikoiselle. Kaava oli kuitenkin paremman mallinen ja paita sekä housut kooltaan samaa paria; toisin kuin aiempi Ottobren kaava, jota kokeilin toissajouluksi. Tuolla kaavalla voisi tehdä esikoiselle toisenkin yökärin; muita esikoiselle mieluisia kankaita ei vain nyt löytynyt kangaskaapista.

Näissä yökäriompeluksissa kaikki kankaat ovat jo hetken marinoituneet kangaskaapissa, joten en enää jaksa muistaa, mistä mikin kangas on aikoinaan ostettu. Esikoisen yökärihousujen tummansininen trikoo on todennäköisimmin ostetty Jyväskylän kangaskaupasta. Muista ei ole mitään havaintoa ;-)

7.3.2016

Ruusuinen lamppu

Palasin taas talvilomalla suosikkiteemaani eli lamppujen tuunaukseen. Löysin viimein kirpparilta sopivan lanpunrungon parilla eurolla, varjostin löytyi myös jo aiemmin kirpparilta eurolla. Suodatinpussiruusuihin kului reilut kaksi pakettia valkoisia suodatinpusseja, joten hintaa koko komeudelle tuli siis noin 5 euroa.


Lampun runkoon liimasin vanhan kirjan sivuista rullattuja patukoita. Koristeena on kakkupaperin reunapitsi sekä pätkä koristenauhaa.


Lamppu löysi paikkansa meidän makuuhuoneesta, josta muutenkin löytyy ruusuista teemaa ;-)


Tyynyliinat on ostettu valmiina jostain verkkokaupasta muutama vuosi sitten ja ihanan pehmeä torkkupeitto Hemtexistä.



4.3.2016

Talvilomapuuhia

Ei ole talvilomaviikko alkanut ihan suunnitellusti. Minulla piti olla ompeluloma, mutta hädin tuskin olen ennättänyt piipahtamaan ompeluhuoneessa. No, toisaalta on tullut vietettyä laatuaikaa lasten kanssa, kun olen kuskannut heitä nettilukututkimuksiin ja allergiatesteihin; kaikki tutkimukset ajoittui tietenkin hirmu fiksusti juuri tälle viikolle ;-) No, voisi kai sitä lomansa huonomminkin viettää.

No, sain joka tapauksessa jo yhden paidan ommeltua pikkumiehelle, kun kasailin tilkkuja edellisten ompelusten jäljitä; kuka lie jättänyt leikkuupöydän tyhjentämättä edellisten ompelusten jälkeen ... Aikani tilkkuja hypisteltyäni päädyin ompelemaan niistä pikkumiehelle pitkähihaisen paidan. Pikkumies itse valitsi paitaan kuvaksi lentokoneen; valmis silityskuva tilattu taannoin Pikkupiltiltä.


Etukappale ja toinen hiha paidassa on harmaata joustocollegea, mikä jäi omasta Openako-tunikasta. Toinen hiha ja selkä on mustaa joustocollegea; loput Openako-tunikan hihakankaasta. Kaavana paidassa oli Ottobren Reindeer Herder (6/2014).

Ompeluloman keskeisin tavoite oli ommella pikkumiehelle uusia joustofroteeisia haalariyökäreitä; hän kun on tykästynyt noihin lämpimiin kokoyökäreihin. No, olen minä saanut jo yhden ommenltua. Pikkumies valitsi tähän ensimmäiseen yökäriin itse kankaat ja siitä tuli niin mieluinen, että se piti heti saada päälle. Näin ollen, tänä ainoa kuva on otettu lievästi ns. lennosta.


Käytin yökärissä Ottobren Pupuliini-haalarin kaavaa siten, että yhdistin sivulla etu- ja takakappaleet. Näin ollen, sivulla ei ole saumaa lainkaan. Tavoitteena olisi tehdä vielä pari muutakin yökäriä, jos ei sitten flunssa iske; mies ja junnu ovat parhaillaan flunssan kourissa. Olen minä muutakin puuhaillut, mutta niistä lisää myöhemmin, kunhan saan päivänvalolla otettua kuvia ;-)