29.6.2014

Farkkukassi

Ompelulistalla olisi vaikka mitä muuta, mutta minä eksyin ompelemaan farkkukassin ;-) Selailin ideakuvia Pinterestissä ja silmiin tarttui kangaskassin kuva, jota piti tietenkin heti kokeilla.

Ajattelin aluksi tehdä kassin kokonaan veljenpojan vanhoista eläinkuosisista lastenhuoneen verhoista. Tulin kuitenkin pian siihen tulokseen, että tuollainen "lakanakankainen" kassi olisi tarvinnut ryhtiä tukikankaasta. Niinpä tuli mieleen käyttää ulkopuolella farkkukangasta. Varastossa kun on monet euron kierrätyskauppafarkut odottamassa ompeluprojekteja.


Toiselle sivulle tuli farkkujen etuosa ja toiselle takaosa. Sankaan, päätyihin ja pohjaan ompelin lahkeesta sopivat suikaleet. Vuori on tuota lastenhuoneen eläinkuosia eli kassin sisältä kurkistaa pirteä kirahvi ;-) 

Kaikki farkkujen etu- ja takataskut ovat edelleen käyttökelpoisia säilytyslokeroita. Lisäksi ompelin sisälle kaksiosaisen "puhelintaskun". 

Kassin ompelussa oli huomioitava se, että kun ompeli ensin vuorin ja päälyosan sivusaumat, kassin ulko- ja sisäpohjat sivuihin sekä toisen päälyaukon vuori ja päälykangas nurjat puolet vastakkain, niin myös sisäpohjasta tuli siisti. Toisen päälyaukon ompelin sitten kassi oikeinpäin käännettynä päältä saumavarat sisään taittaen. Näin näkyviä ompelusaumoja ei jäänyt koko kassiin. Kiva kesäkassi syntyi helposti.

Kaavakuva löytyy mm. Etsy-palvelusta, mutta itse leikkasin kankaan ihan ilman tarkempia ohjeita ja onnistui ihan hyvin. Lopputuloksena on hyvä rantakassi tai vaikka kauppakassi.

Jälkikirjoitus 1.7.2014: Lisäänpä tänne vielä kaavakuvan tuosta omasta kassista, jos joku haluaa ottaa mallia.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti