7.5.2016

Kevään hankintoja

Kevät on ollut myös hankintojen aikaa. Ensinnäkin kävin Jyväskylän kädentaitomessuilla, josta mukaan tarttui tietenkin mm. Indie design -kauppojen kankaita. Noista riittää taas vähäksi aikaa ommeltavaa.


Lisäksi tuli ostettua lisää kädentaitoihin liittyviiä kirjoja. Hintaa kirjoilla oli ruhtinaalliset 2€ / kirja. Mitenkähän kirjakauppiailla on varaa myydä kirjoja tuohon hintaan. No, meikäläinen kiittää, kun saa edullisesti uusia ideoita. Luvassa on siis ainakin lisää Tilda-kokeiluja sekä hartsikorujen tekoa ;-)



Tuli myös bongattua edullisten ompelukoneiden ja saumureiden myynti-ilmoitus, joten pitihän sitä uteliaisuuttaan käydä katsastamassa tarjonta. Olin jo henkisesti valmistautunut uuden koneen ostoon, mutta ostoksille mennessä ei kyllä ollut ihan sellainen kone mielessä, mikä lopulta tarttui mukaan.



Mukaan  lähti tälläinen käytetty kaunotar, Husqvarna 2000 SL. Omalla äidillä on ollut niin kauan kuin muistan tällainen ompelukone ja se on ollut hyvä sekä kestävä. Sillä on ollut mukava ommella vanhemmilla käydessä sekä aiemmin lainatessa, kun omaa ompelukonetta ei itsellä vielä ollut. Tuossa koneessa toimii myös kaksoisneulaommel toisin kuin "liian uudessa" Singerissäni. Nyt kelpaa ommella vaikka vähän paksumpiakin kankaita, joiden kanssa Singerini hyytyi.

Koneeseen oli vaihdettu kaikki riskialttiit ja kuluvat osat, joten sain koneeseen vielä kolmen vuoden takuun. Nyt pitäisi vielä hankkia jostain lisää sopivia puolia; tuossa kun on erilaiset puolat kuin aiemmissa ompelukoneissa.


4 kommenttia:

  1. Kyllä vanhat koneet onkin tehty kestämään. Varmaan saitkin hyvän koneen. Sinulla näkyy olevan se sama Tilda-kirja mikä minullakin. Minäkin täällä odottelen inspiraatiota ompelemiseen taas. Mutta ehkä nyt keväällä ja kesällä on mukavampi tehdä ulos kaikkea pientä. Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, meikäläinen on tehnyt hankintoja ihan kesälomaa odotellessa. Perinteisesti itsellä ainakin on ollut enemmän aikaa käsitöille lomalla.

      Poista
  2. Tuollaisella koneella olen aikoinani opetellut ompelemaan ja ensimmäinen oma koneenikin oli samanlainen! Kyllä oli luja ja luotettava kone eikä todellakaan hyytynyt paksummankaan sauman kohdalla. Merkkiuskollisena olen säilynyt Huskulle.
    Upeita hankintoja muutkin ja kirjat kyllä huippuedullisia. Mukavaa lomanodotusta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsellä on tosiaan kokemusta tuosta koneesta jo äidin perintönä, niin oli helppo valinta, kun sattui huollettu kone kohdalle.

      Poista

Lukijat