5.5.2016

Paperinen suojaruukku


Kesää kohti mentäessä tulee hankittua kotiin talvea enemmän myös kukkia. Usein ostan leikkokukkia, kuten tulpaaneja, mutta tällä kertaa tuli ostettua itse itselle äitienpäiväksi valkoinen ruusu jo vähän etukäteen.


Kauppojen kukat tulee tavallisesti melko rumassa muoviruukussa, kuten tämä ruusukin, joten sille piti kehittää toinen ruukku. Mieluisen väristä ei kuitenkaan heti kaapeista löytynyt, joten piti ottaa uudet ideat käyttöön. Näin ollen taittelin kukkakaupan valkoisesta käärepaperista väärän väriselle keraamiselle suojaruukulle suojapussin.


Taittelin kokonaisen noin A2-kokoisen paperin kaksinkertaiseksi pussiksi ja liimasin kasaan ihan vaan papeiliimapuikolla. Yläreunan rullasin pariin kertaan taitteelle, jotta pussista tuli sopivan korkuinen. Sitten kukka ruukkuineen pussin sisään ja pussia hieman ruttuun, niin näyttää hyvälle. Näitä voisi tehdä lisää ihan säilytyspusseiksikin, sen verran jämäkkä pussista tuli.



4 kommenttia:

  1. Hyvä idea ja lopputulos kaunis. Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa! Tuosta tuli yllättävän hyvä omastakin mielestä. Tätä ideaa oli käytetty viime vuoden asuntomessuilla monessakin kohteessa, mutta vasta nyt tuli itselle tarvetta tuunata kukkaruukkua.

      Poista
  2. Kaunis ruukunsuojus! Minullakin on ollut monet kerrat suunnitelmissa ommella kukkaruukuille näitä pusseja, mutta en ole vaan saanut aikaiseksi. Tämä voisi olla vähän nopeampi konsti ja ehkä minäkin saisin sen tehtyä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu, kankainen olisi kestävämpi ja pestavissä, mutta ainahan näitä paperisia voi tehdä uusia ja jos kyllästyy, niin ei jää kaappiin pyörimään. Ja tsoiaan, tämä oli nopea tehdä ;-)

      Poista