9.5.2016

T-paitoja

Ennätin viimein testaamaan myös uutta ompelukonetta. Kaappiin on kertynyt läjäpäin kuoseja perheen pikkumiehen paitoihin, joten leikkelin urakalla hänelle uusia paitoja; onhan hän taas talven aikana virahtanut pituutta ja on jo omasta mielestäänkin ISO poika. Suuttuu oikein, jos erehtyy sanomaan jotain pienestä pojasta ;-D Oikeastaan mikään muu nimitys, kuin ISO poika ei käy; suuttuu myös kultanuppusesta, kultapojasta ja äidin kullasta ...

Tässä on vasta osa urakoinnista, sillä muutama paita odottaa vielä ompelua työpöydällä, mutta otetaan nyt ensimmäinen erä.


Ensimmäisen ompelin jostain verkkokaupsta tilatusta Znok Designin kaupunkitrikoosta ja vaalean vihreästä raitatrikoosta. Tuo Znokin trikoo on marinoitunut kaapissa ainakin vuoden, kun en ole raaskinut sitä aiemmin leikellä. Toisen t-paidan autotrikoo on ostettu Jyväskylän kangasakaupasta.


Kolmas t-paita on ommeltu Royal-tuotteen kaksivärisestä sarvikuonoraportista. Tämäkin kuosi on marinoitunut kaapissa ainakin vuoden ;-) Raportissa on myös tuolla vaaleammalla okrankeltaisella pohjalla oleva sarvikuono, joten siitä saa vielä myöhemmin toisen paidan.



Neljäs kuosi on nyt kevään kädentaitomessuilta mukaan tarttunutta PaaPiin työkalut-trikoota. Tuosta tein raitatrikoon kanssa sekä lyhythihaisen että pitkähihaisen t-paidan. Tällaisia kahden paidan settejä on tulossa vielä muutama lisää.


Pikkumiehen ehdoton suosikki oli tämä Jyväskylän kangaskaupasta ostetusta tikasautotrikoosta ommeltu t-paita. Tämä vietiin käsistä; hyvä että sain ompeleet pääteltyä. Ompelupöydällä on tästäkin odottamassa vielä pitkähihainen versio.

Nyt saa jo kesä tulla, sillä näillä päästään jo kesän makuun ;-D

6 kommenttia:

  1. No todellakin, siellä on taas ahkeroitu ja pikkumies on saanut upeita paitoja. Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uusi ompelukone innostaa ompelemaan ;-)

      Poista
  2. Kivoja paitoja, varsinkin toi viimeinen.
    Osallistu kastehelmi arvontaan.
    Hyvää torstai päivää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Perheen pikkumies on kasvanut niin paljon, että saa taas ommella ihan urakalla ;-)

      Poista
  3. Ihan varmasti on kaikki näistä ISOn pojan mieleen :). Hienoja paitoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna! Ei meinaa pikkumies malttaa päältö paitaa ottaa, kun on saanut uudenpaidan päälle ;-)

      Poista

Lukijat