15.2.2015

Uusia ideoita

Keskustelin eilen yhden toisen tunikahullun kanssa ja sain taas uusia ideoita. Pakkohan niitä oli kokeilla, joten ensimmäisenä syntyi PaaPiin sini-mustasta Louhikko-joustocollegesta tunika.


Uutta tässä on malli, Ottobren Autumn mood (5/2013). Olin piirtänyt tuon kaavan jo aikaa sitten, mutta se vain jäi jostain syystä käyttämättä. Nyt kun kuulin, että muutkin kokee sen hyväksi, niin piti heti kokeilla ja ommella sillä tunika. Malli osoittautui aiempia malleja kapeammaksi ja lyhemmäksi, mutta on kuitenkin kaikin puolin sopiva. Tulee varmasti tehtyä tällä kaavalla lisääkin tunikoita.

Toisena tein hieman tuunausompelua. Minulla on jo useamman vuoden ollut käytössä Nanson tummansinipohjainen lyhythihainen tunika. Tunika on kuosiltaan aivan ihana, mutta nuo hihat on häirinneet oikeastaan koko ajan; ne on niin lyhyet, että ne myttääntyy kainaloon. 


No, tänään sitten päätin, että tunika on tunikana tullut tiensä päähän. Ja koska vaatekaapissa on tummansinipohjaisen hameen mentävä aukko, niin leikkasin tunikan poikki kainaloiden alta, ompelin yläreunaan kääntäen leveän kuminauhan ja nyt minulla sitten on uusi hame ;-)


Bonusta tässä uudessa hameessa on se, että tunikan sivusaumoissa olleet taskut ovat passelit myös tässä hameessa.


Ompelin tänään ompelioosin vallassa vähän muutakin, mutta kerron niistä huomenna ;-)

8 kommenttia:

  1. Nätti tunika jälleen ja hauska idea uuteen hameeseen. Terkuin Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä tästä alkaa tuunausompeluiden putki; en ole viime aikoina raaskinut heittää mitään vaatteita pois, kun on ideoita niiden uusiokäytölle ;-)

      Poista
  2. Nii'in näissä uuden mallisissa puseroissa on todella pikkuiset, lyhyet hihat, ei oikein mummon makuun ole, siis minun makuun. Pidemmät saisivat olla, reilusti hauiksen puol väliin.
    Kauniit ompelukset oot tehnyt:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, tosin ei tarvitse olla mummokaan vielä, kun nuo lyhyet hihat häiritsee. Onneksi tämä tunika oli ainoa tuollaisilla hihoilla, jonka olen onnistunut ostamaan.

      Poista
  3. Ja taas ihania tunikoita, mukavan näköiset nuo pienet hihat, vaikka kallistunkin Annin lailla pitkiin hihoihin, se on tää ikä ja nuo alli tjotka hihoja tarvii :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, nuo pienet hihat vaikutti aluksi kivoille, mutta pidemmän käyttökokemuksen jälkeen hihat osoittautuivat huonoiksi. Vaikkei vielä alleja olekaan ;-), niin silti hihat rullautuivat päivän aikana kainaloon ja puristivat. Kiva kuosi kuitenkin jatkaa nyt elämäänsä uudessa muodossa.

      Poista
  4. Onpas nättejä tunikoita! Ja kivoja juttuja blogissasi muutenkin, jäänkin seurailemaan puuhiasi :).

    VastaaPoista