6.1.2016

Lämmintä raitaa

Syksyllä jäi kaikki käsityöt ihan liian vähälle, joten olen nyt joululomalla yrittänyt kiriä puutetta kiinni. Joulunpyhinä sattui käsiin pari kerää Novitan 7 veljetä -raitalankaa ja siitä syntyi perheen pikkumiehelle sekä itselle lämmikettä.


Alunperin piti vain neuloa pikkimiehelle uudet pitkävartiset villasukat, kun aiemmat pöllösukat ovat osoittautuneet niin hyviksi; pitkä varsi pitää sukat hyvin jalassa. Mutta koska lankaa jäi vielä reilusti, niin neuloinpa myös pitkät lapaset aiempien pitkävartisten pöllölapasten innoittamana. Näissäkin parasta on pitkä varsi, jolloin pikkumies ei niin helposti saa vedettyä niitä itse pois kädestä.


Koska langasta tulee jo valmiina kiva raitakuvio, niin malli on molemmissa ihan simppeli: joustinresori, sileä varsi ja joustin nilkan/ranteen kohdalla. Sukissa on joustinta myös jalkapöydän päällä, jolloin sukka istuu hyvin pieneen jalkaan.

Tässä vaiheessa lankaa oli edelleen reilusti jäljellä (reilu kerä), joten päädyinpä samaan syssyyn neulomaan vielä itsellekin polvisukat. Nyt meillä on pikkumiehen kanssa samistelusukat ;-)


Aikaa kaikkiin näihin meni kaikkinensa neljä päivää. Neulominen oli mukavaa oheispuuhaa perheen joulunpyhien elokuvamaratonin ohella. Sukat valmistui myös sopivasti talven ensimmäisiin paukkupakkasiin: ulkona on tänään pakkasta -28°!!!

4 kommenttia:

  1. Sinäkin alat heräilemään :) Blogisi ulkoasu on tosi pirtsakka ja tykkään kovasti :)Nättejä neulomuksia oletkin saanut aikaan. Hyvää Loppiaista Leena tv Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, täällä heräillään pikku hiljaa syyshorroksesta. Toivoa sopii, että kevät olisi syksyä otollisempi myös käsitöille. Hyvää loppiaista myös täältä!

      Poista
  2. Onpas siinä ihanat sukat ja lapaset! Minäkin tykkään noista pitkävartisista, sekä itsellä että pojalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna! Nämä valmiiksi monivariseksi värjätyt langat on aivan ihania, kun voi neuloa ihan perus sukkaa ja lapasta, mutta saa automaattisesti sopivaa raitaa aikaan. Nämä on parhaimmillaan silloin, kun haluaa nopeasti valmista ;-)

      Poista