Testailin jo ensimmäisen pokan puhdistusta. Aloitin tietenkin fiksusti siitä karmeimman näköisestä, jossa on ainakin viisi kerrosta eri värisiä maaleja päällekäin ja maali on lohkeillut eniten. Niin ja viimeisin maali on tuollainen vihertävä kammotus. Pinta on niin kamalan näköinen, että vanhat maalit on pakko ensin poistaa.
Tovin tuota saa vielä rapsutella, mutta sen verran hyvin tuo maali on hapristunut, että ihan raaputtamalla lähtee. Ei siis tarvitse mitään kemikaaleja ainakaan tämän pokan työstämiseen hankkia. Kunhan saan enimmät maalit pois, niin pitää sitten suunnitella uutta pintakäsittelyä.
Parista pokasta on yksi ikkuna rikki, joten niihin voisi kehittää sitten vaikka peilejä tai kanaverkkoa. Saa nähdä, mitä kaikkea näistä vielä kehittää; ja löytääkö kaikki paikkansa meidän huushollista vai muualta.
Mielenkiinnolla odotan siun ideoita,oma pokanikin odottaa jotain...keksippä sie ensin :)
VastaaPoistaTäytyy tässä makustella ideoita samalla kun putsaa tuota pokaa; millaiseksi se haluaa syntyä uudelleen ;-)
PoistaPokien koristelun suunnittelu onkin kivaa puuhaa. Ihanat nuo kolmiruutuiset, mutta tuo myöskin haastetta ja toisaalta mahdollisuuksia. terkuin Liisa
VastaaPoistaJuu, osasta pitää poistaa pintamaalit, mutta osan voisi saada hyväksi ihan vaan vähän hiomalla. Pitäisi vain ensin saada visio lopputuloksesta :-)
PoistaMinäkin kyllä odotan innolla, mitä näistä teet! Meillä eteistä koristaa kaksi tällaistä pokaa, mustavalkoisten matkakuvien kera.
VastaaPoistaMeinaa vain olla liian kiirettä, että ennättäisi noita työstämään. Jospa homma etenisi taas neljän päivän vappuvapaalla :-)
Poista