13.8.2015

Kivimuurin teko-ohjeet

Teimme viime kesänä pihaan kivimuurin verkosta ja pienistä kivistä. Minulle tuli nyt kyselyjä tarkemmista teko-ohjeista. Vaihekuvia minulla ei tietenkään ole, kun ei niitä tullut otettua muuria tehdessä, mutta yritän kuvata eri vaiheita sanallisesti.


Haastavinta tekoprosessissa oli sopivan verkon löytäminen. Haussa oli vähintään 2 mm paksuisesta langasta tehty kalvanoitu verkko korkeintaan 2 cm reijillä. Kartoitimme vaikka kuinka monta kauppaa ja viimein sopiva löytyi Starkilta ihan metritavarana. Verkon leveys oli 60 cm, joten se sopi leveyden puolestakin meille mainiosti.

Kaivoimme kivimuurille noin 15 cm syvän ojan ja tukiparruille noin 30 cm syvät kuopat noin metrin välein. Tukiparrut on meillä noin metrin välein ja niitä pitäisi olla vieläkin tiheämmässä, jos muuri olisi korkeampi tai paksumpi. Tukiparrut on höylättyä ja painekyllästettyä, jotta ne kestävät kauemmin. Valoimme tukiparrujen päät betonilla paikoillee, jotta pysyvät paremmin pystyssä. Parrujen sopivan korkeuden varmistimme linjalangalla ja sahaamalla parrut yksitellen mittaansa kuopan syvyyden mukaan. 


Kun tukiparrujen betoni oli kunnolla kuivunut kiinnitimme verkon parrujen molemmin puolin sinkilöillä. Tarvittaessa leikkasimme verkkoa muotoonsa alareunasta. Verkkoa jäi noin 10 cm myös maanpinnan tason alapuolelle. 

Ennen verkkojen välin täyttämistä pienillä kivillä sidoimme verkkojen väliin tukilankoja rautalangasta, jotta valmis verkko ei pääse pullistelemaan liikaa; kivet kun painavat aika paljon. Lisäksi tamppasimme verkon alareunan tiiviisti sorakerroksella, jotta alareuna pysyy paikoillaan. Kivet ovat kooltaan noin 2-6 cm. Kivet keräsimme ihan omasta pihasta, josta tuolloin löytyi vielä reilusti sorapintaa. Ladoimme kivet tiiviisti, jotta väliin ei jäänyt turhia koloja.



Lopuksi kiinnitimme muurin päälle vielä kaistaleen verkkoa, jotta muurin yläpinta pysyy kuosissaan - ja ettei perheen pikkumies nakkele kiviä nurmikolle ;-) Jätimme muurin viereen muutaman sentin sorakaistaleen, jotta nurmikko olisi helpompi leikata ihan ruohonleikkurilla. Muurin taakse jääneen kukka-altaan puolelle laitoimme suodatinkankaan ennen multien täyttöä. Näin mullat eivät valu pois kivimuurin välistä.




Hyvin on muuri pysynyt kuosissaan ensimmäisen talven jälkeen.

6 kommenttia:

  1. Tosi upea kivimuuri, noin itse tehtynä se ei ole liian leveäkään niinkuin niillä valmiilla elementeillä tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tuo on vain nelosparrun levyinen, joten sopii hyvin pienempäänkin pihaan - ja tulee paljon halvemmaksikin ;-)

      Poista
  2. No on kyllä upea lopputulos ja melkoinen tekeminen. liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on oikeasti niin upea, että mietinnässä on jo toinen samanlainen muuri pihalle ;-)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos Hanna! Upea on omasta mielestänikin ;-)

      Poista