17.10.2014

Joulukalenteri

Facebookin keskustelupalstoilla tuli jälleen puhetta itse tehdyistä joulukalentereista. Tämä meidän puinen joulukalenteri on tehty jo kymmenen vuotta sitten, mutta on edelleen ollut perheen juniorilla käytössä. En tiedä joko joutaa tänä vuonna perheen pikkumiehelle ;-)


Runko on tehty kuusen muotoon leikatusta ja vihreäksi maalatusta kahdesta vaneripalasta, jotka on lovettu niin, että ne lukkiutuvat tiiviisti ristikon muotoon. Näin kuusi pysyy hyvin pystyssä. Numeroidut pussit on ommeltu jouluisesta puuvillakankaasta. Pussien koko on noin 10 cm * 15 cm. Pussien suulle on ommeltu nauha, jolla pussin suun saa sidottua kiinni. Nauha on kiinni pussissa, jottei se katoa pussia aukaistessa. Pussien kiinnikkeet on punaisiksi maalattuja puisia pyykkipoikia eli kynttilöitä, joiden päähän liimattiin puinen pyöreä kiekko ja siihen maalattin kynttilän liekki. Latvassa on puinen tähti. Kuusen korkeus on noin 70 cm.

Isommille pojille ompelin aiemmin punaiselle puuvillakankaalle vihreän kuusen huopakankaasta ja siihen kiinnitysnauhat pusseja varten. Jo avattujen pussien narut voi solmia rusetille "kuusenkoristeiksi". Taustakankaan kulmissa on nepparilla varustetut kiinnitysremmit, jolloin joulukalenterin saa kiinni vaikka parvisängyn laitaan. Tällaisen kankaisen kalenterin koko on noin 60 cm * 80 cm. Tästä ei valitettavasti ole kuvaa tähän hätään; lisään myöhemmin kunhan kaivan kalenterit taas esille ;-)

Noita irroitettavia pusseja voi myöhemmin käyttää vaikka nauhassa, jos kuusi alkaa tuntua liian lapselliselta; kuten meidän kahdella vanhimmalla jo viime jouluna.

Pitääkin alkaa miettimään jo sopivia ylläreitä kalenteripusseihin ...

2 kommenttia:

  1. Hauska kalenteri. Mutta onhan noissa pussukoissa ollut värkkääminen :) Liisa

    VastaaPoista
  2. No joo, pusseja on tietenkin se 24 kappaletta, mutta malli on yksinkertainen ja numerointi tehty ihan vaan kangastussilla. Mutta on ollut kestävä ja mieluisa. On varmaan vielä ainakin toiset kymmenen vuotta käytössä, jos ei sitten periydy vielä jälkipolvillekin ;-)

    VastaaPoista