1.3.2015

Piilotaskutunika

Annukan aurinkoiset -blogin Annukka esitteli jo ennen joulua blogissaan piilotaskutunikan, jollaisen päätin itsekin joskus toteuttaa. Sopiva kangas ja malli vain ovat antaneet odottaa itseään.


Ostin tunikaa varten lopulta yksiväristä tummansinistä elastaanitrikoota Jyväskylän kangaskaupasta, kun sattui sopivasti olemaan tarjouksessa. Kaavaksi valikoitui Ottobren Autumn mood (5/2013), tosin 10 cm helmasta pidennettynä. Lisäsin etukappaleeseen poikkisauman sekä yläosaan taskun takapussin ja alaosaan taskun etupussin. Annukan blogin ohjeesta poiketen tein siis taskut suoraan ylä- ja alaosaan kiinni sekä sivusaumaan kiinni, joten tasku kiinnittyi sivusaumaan eikä taskun suulle tule saumoja.

Suunnittelin laittavani tuohon tunikan rinnuksille vielä silityskuvion, mutta ainakaan vielä en tuota lisännyt. Minusta tunika on kiva näin simppelinäkin.

Kuvauksen kannalta tuollainen tumma kangas on haastava ja tällä kertaa en onnistunut ottamaan tämän parempaa kuvaa, kun väri vääristyi koko ajan ja kameran tarkennus ei kunnolla ottanut tarkennusta yksivärisestä tummasta. 

2 kommenttia:

  1. Hei !
    Kiitos blogistasi! Olen itsekin tunikaihminen,joten on tosi mukava nähdä kivoja mallejasi. Tekisi mieli itsekin kokeilla näitä piilotaskuja ja tuo tapa näyttää hyvältä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että olet löytänyt blogiini. Nuo piilotaskut on tosiaan ihan helppo tehdä. Itse katkaisin vain etukappaleen sopivasta kohtaa ja lisäsin etukappaleen molempiin osiin taskupussit. Näin ommeltavaksi jäi taskujen reunat ja keskipoikkisauma.

      Poista