12.7.2015

Kolme erilaista blogia

Liisan kotona -blogin Liisa heitti taannoin haasteen esitellä kolme seuraamaani blogia, joille samalla lähtee tässä jatkohaaste esitellä omat blogisuosikkinsa. Tovin tässä asiaa mietittyäni päädyin seuraaviin kolmeen erilaiseen blogiin. Liisa hankaloitti valintaa omalla haasteellaan, kun hänen oma bloginsa on ehdottomasti yksi suosikeistani ;-)


Aloitin oman blogini kirjoittamisen kaksi ja puoli vuotta sitten erilaisten väkerrysten sekä tuunausten merkeissä ja tuolloin tutustuin Liisan blogiin sekä Vireä Vimma -blogiin Facebookin Kierrätysideoita-ryhmän kautta. Luen molemmista blogeista kaikki postaukset - vaikka en aina muistaisikaan kommentoida upeita juttuja. Liisa kirjoittaa etupäässä sisustus- ja puutarhatuunauksistaan, kun taas Vireä Vimma -blogissa on kivoja oivaltavia ja pienen rahan uusiokäyttöideoita. Olen molemmista saanut paljon hyviä ideoita myös omiin väkerryksiini. Vireä Vimma -blogissa olen seurannut erityisesti vanhapoika Unskin huushollin rakentumista ;-)

Vuosi sitten innostuin taas ompelemisesta ja tuolloin tutustuin Facebookin Ompeluelämää-ryhmässä Mumin talo -blogin Helenaan, joka ompelee itselleen ja lapsenlapsilleen mitä ihanampia luomuksia valloittavista kuoseista. Hänen innoittamana olen päätynyt usein kangasostoksille, kun Helena on ennättänyt ensin toteuttamaan jostain kuosista ompeluksen, mistä itse vasta haaveilen ;-) Helena kokeilee rohkeasti myös uusia juttuja, joten häneltä saa myös uusia ideoita ompeluksiin.

Hannan namit -blogia päädyin seuraamaan alunperin puolivahingossa, kun surffailin Hannan blogiin jonkun Facebook-postauksen myötä. Hannalla on blogissaan kaikenlaisia hyväntuulen ompeluksia, virkkailuja, neulomuksia ja askarteluja. Hannan blogistakin tulee luettua kaikki postaukset läpi, vaikka ei aina muka ennätäkään niitä kommentoimaan. Hannan nameista löytyy siis myös muita käsitöitä, joita itsekin tulee aina välillä tehtyä.


Ylemmässä kuvassa on itsetehdystä betonivadista, vanhasta kynttilälyhdystä sekä valurautaisesta pillipiipari-patsaasta tehty asetelma pihalle. Alemmassa kuvassa on muutama päivä sitten Jysk-myymälän alehyllystä -70%-hinnalla löytyneet betoniruusut, jotka pääsivät pihaan sorapedille "kellumaan".

Sain eilen toisenkin blogihaasteen, mutta siitä lisää toisella kerralla ;-)

9 kommenttia:

  1. Hei,mahtavaa,sydämellinen kiitos sinulle kiitoksesta!Tsemppaa taas jatkamaan ja kokeilemaan!Noihin betonijuttuihin olen minäkin ihan hurahtanut,tosin vasta idean tasolla,täytyy saada joku hakemaan S30:stä mökille :) Ihanaa kesänjatkoa Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin! Täytyypä seurailla, milloin alkaa betonia pukkaamaan sinunkin blogiin ;-)

      Poista
  2. Kiitos Leena ihanista kommenteista ja kiva, kun otit haasteen vastaan. Täytyy piipahtaa tyttöjen blogeissa katsomassa, kunhan ehdin. Ihana tuo sinun pillipiipariasetelmasi. Juurikin tänään kävin Jyskissä ja Biltemassa hakemassa betoniruusuja ja sammakoita ja sydämiä. Vaikka on sitä taas tullut tehtyä betonistakin jotakin. Mukavaa alkavaa viikkoa, Leena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi, Liisa! Täytyy minunkin viritellä varmaan vielä betonitehdas pystyyn tälle kesälle ;-)

      Poista
  3. Kiitoksia kunniasta ja haasteesta :)

    VastaaPoista
  4. Haasteesi oli vaikea tehtävä, mutta suoritettu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa! Täytyypä käydä lukemassa sinun valintasi ;-)

      Poista
  5. Kiitoksia Leena ihanista sanoistasi ja haasteesta! Palaan haasteeseen blogissani, kunhan saan vaikean valinnan tehtyä :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa Hanna, että otat haasteen vastaan ;-)

      Poista