13.7.2015

Liebster Award


Sain Lankoja ja kissankarvoja -blogin Veralta Liebster Awardin. Kiitos hauskasta haasteesta ;-)
Liebster Awardin idea on uusien sekä tuoreiden blogien löytäminen ja se, että pienemmätkin blogit saisivat näkyvyyttä. Liebster Award annetaan bloggaajalta bloggaajalle.


Jutun idea:

1. Kiitä sinut nimennyttä bloggaajaa ja laita linkki hänen blogiinsa.
2. Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen.
3. Nimeä ja linkkaa 11 Liebster Awardin ansaitsevaa blogia, joilla on alle 200 seuraajaa.
4. Keksi 11 uutta kysymystä blogisteille.

Vastailen ensin Veran lähettämiin kysymyksiin:

1. Onko sinulla lemmikkejä? jos on, niin mitä?

Meillä ei ole juuri tällä hetkellä mitään lemmikkejä. Meillä oli taannoin englannin springerspanieli "Rekku", mutta hänet jouduttiin päästämään autuaammille metsästyismaille 13 vuoden ikäisenä ja pahasta eroahdistuksesta kärsivänä. 

2. lempiväri?

Pidän oikeastaan useammasta eri väristä: sinisestä, punaisesta, ruskeasta ja harmaasta. Lisäksi uusiksi suosikeiksi on nousemassa myös vihreä sekä violetti.

3. jos sinulla murtuisi toinen käsi, mitä tekisit vapaa ajallasi?

Minulla on itse asiassa murtunut käsi jo kolmesti, joten tiedän ettei se juuri minun vauhtia hidastaisi ;-)

4. sukat, lapaset vai huivi?

Ehdottomasti sukat; ilman lämpöisiä villasukkia en tulisi toimeen. Lisäksi villasukkia on kiva myös itse neuloa. 

5. onko sinulla kesäloma suunnitelmia?

Keälomaa on vielä neljä viikkoa jäljellä, joten ennätän varmasti tekemään vielä kaikenlaista. Päällimäisenä mielessä on kuitenkin viikon partioleiri perheen kahden nuorimman kanssa.

6. harrastatko muuta kuin käsitöitä?

Juu, kyllä. Harrastan myös mm. liikuntaa, partiotoimintaa sekä kuorolaulua. 

7. kuinka monta tuntia viikossa teet käsitöitä?

Keskimäärin varmaankin tunnin päivässä; vaihtelee tosin viikottain.

8. mikä tekee sinut onnelliseksi?

Oma perhe, lapset ja yhdessäolo perheen kanssa.

9. mikä tekee sinut vihaiseksi/ surulliseksi?

Viha on ehkä vähän turhan voimakas sana, mutta surulliseksi tulen siitä, kun ihmiset heittävät hyvää käyttökelpoista tavaraa kaatopaikalle, vaikka ne ovat vielä ihan käyttökelpoisia. 

10. oletko ennen vieraillut blogissani?

Juu, kyllä minä olen tainnut käydä katsomassa jotain sinun värkkäilyä; blogisi näyttää tutulle ;-)

11. mikä on lempi vuoden aikasi?

Lempi vuodenaikani on ehdottomasti kesä.

Jatkohaaste

Annan omasta puolestani Liebster Award -maininnan seuraaville yhdelletoista blogeille. Kaikki näistä eivät ole uusia ja tuoreita blogeja, mutta lukijamäärältään kuitenkin vielä (toistaiseksi;-) alle kahdensadan ja omasta mielestäni mielenkiintoisa blogeja kaikki.

1. Punos-sidos-silmukka
2. In the Houze
3. Mellun Hollywool
4. Sormustin
5. Lumioosi
6. @silmukassa
7. the one Little Birdie
8. Leenan lumous
9. Koukuissa
10. Puuvillan kesyttäjä
11. Elengiina

Haastan heidät mukaan vastaamaan seuraaviin kysymyksiin:

1. Mikä sai sinut aloittamaan bloggaamisen?
2. Mikä saa sinut liittymään jonkun blogin lukijaksi?
3. Oletko aiemmin vieraillut blogissani?
4. Pidätkö blogistasi kesälomaa?
5. Oletko käynyt kesäteatterissa?
6. Osaatko tehdä käpylehmän?
7. Jos joutuisit muuttamaan toiselle paikkakunnalle, niin mihin muuttaisit ja miksi?
8. Missä asiassa olet TO-OOSI hyvä?
9. Mistä saat energiaa arkeesi?
10. Mikä on isoin kesän käsityöprojektisi?
11. Mitä haluaisit voittaa blogiarpajaisissa?

2 kommenttia:

  1. Näin kommenttisi blogissani vasta tänään. Kiitos haasteesta, olen mukana! ♡

    VastaaPoista