27.7.2014

Kirpparilöytöjä

Käytiin eilen Mikkelissä kummipojan synttäreillä ja pitihän samaan reissuun yhyttää myös yksi kirpparireissu. Käytiin Mikkelin reaalikirppiksellä. Ihan mielenkiintoinen paikka, mutta aivan liian täynnä tavaraa: käytävät ahtaat, pöytiä ja rekkejä tosi tiiviissä sekä myyntipöydät tupaten täynnä tavaraa. Oli tosi vaikea löytää mielenkiintoisia juttuja krääsän joukosta sekä väistellä muita kirpparikävijöitä. Silmiinpistävää oli myös se, että hinnat olivat paljon korkeammat kuin täällä kotikirppareilla. No, eihän se ole tyhmä joka pyytää, vaan se joka maksaa liikaa.


Mukaan tarttui kuitenkin muutama ostos. Myynnissä oli uusia riemunkirjavia keskikokoisia lampunvarjostimia, joista yksi tarttui mukaan. Tuosta kun irroittaa tuon päällyskankaan ja laittaa uuden, niin hyvä tulee.

Mukaan lähti myös kaksi pyöreää lampun lasikupua, joita on jo ennestään meillä muutama. Lisäksi löytyi yksi hyvä myyntipöytä, jossa oli uusia käsityö- ja lastenkirjoja. Lastenkirjat katosivat jo lukijoiden mukaan, mutta käsityökirjat ennätin kuvaamaan:

  • Koko perheen käsityö ja askartelukirja, mukana neljä kaava-arkkia, perusvaatteita vauvasta vaariin, leluja sekä sisustusjuttuja
  • Nerokkaat niksit ja neuvot, yli 1500 vinkkiä puhdistukseen (mm. soodan, ketsupin ja etikan käyttöön), kodinhoitoon, terveydenhoitoon, ruuanlaittoon sekä puutarhaan
  • Ilo virkata, 24 mallia arkeen ja juhlaan
  • Koukussa virkkaamiseen, uusia silmukkamalleja ja virkkausohjeita

Kummipojalle lahjaksi ompelemani collegepuku oli mieluinen, mutta vielä vähän reilun kokoinen; toki parempi niin kuin liian pieni.

2 kommenttia:

  1. No niin, kohta taas ihastellaan, millaisen lampunvarjostimen olet saanut aikaan. Parempi liian iso kuin pieni vaate ja lapset kasvaa todella nopeasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, on tuolla muutama lampunraato vielä tuunattavana. Täytyy taas vähän ensin makustella, mistä tulisi hyvä :-) Niin ja lisää ompeluksiakin on vaiheessa...

      Poista