Aikani kuluksi, kun ei ole vielä mitään valmista esiteltäväksi, innostuin muokkaamaan taas blogiani. Ompeluinnostuksen valtaamana päätin listata erilaisia kangaskauppoja ihan omalle sivulleen, niin muistan itsekin ne sitten paremmin, kun kaipaan uusia kankaita. Kangastukku ja Kestovaippakauppa ovat jo vanhoja tuttavuuksia, mutta löysin mukaan monia muitakin mielenkiintoisia tuttavuuksia, joista pitää kyllä jossain vaiheessa tilata kangaslaatikon täytettä ;-) Harmi kun perheen pikkumiehellä on vähän liikaakin vaatteita, joten hänelle ompelemista pitää vielä toistaiseksi hillitä. Toki tilasin jo Ottobreniltä muutaman kaavalehden, jotta voin ainakin haaveilla pienen pojan vaatteiden ompelemisesta ...
Toiseksi aloin kokoamaan ohje- ja linkkivinkkejä omalle sivulleen, kun noita ihania ohjeita ja vierailukohteita alkaa olla to do -listalla jo useampia. Näin ideat pysyvät paremmin muistissa. Tiedä vaikka joku muukin teistä lukijoista löytäisi tuolta uusia ideoita.
Kolmanneksi kirjoitin itsestäni tuonne Kuka ihmeen LeenaH -sivulle lyhyen esittelyn, jotta satunnaisetkin lukijat voivat tutustua meikäläiseen vähän paremmin. Viime aikoina olen törmännyt useampaan muiden blogipostauksiin, joissa esitellään itseä, mutta postauksena esittelyt hukkuvat muiden joukkoon ja satunnainen lukija ei niihin välttämättä törmää.
Tällaista tällä erää. Jospa lähtisi taas ulos pihahommiin, kun ei ole tänään niin paahtava hellekään.
PS. Vielä on tämä päivä aikaa osallistua Ilosofiaa-blogin lanka-arvontaan ;-)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti