En malttanut olla ompelematta vielä nyt illalla, kun uudet kankaat poltteli näpeissä ja sain kivan idean. Ostin tänään
Kestovaippakaupasta vähän enemmän ruskeaa tähtitrikoota kuin oli tarkoitus, sillä sain pakanpohjat edullisemmin. Näin ollen kankaassa oli vara varioida. Tuli mieleen kokeilla hyväksi havaittuun tunikan kaavaan kaulusta.
Uskomatonta kyllä, mutta kokeilu onnistui todella hyvin; poimukauluksesta tuli ensiyrittämällä juuri sopiva ja hyvän muotoinen. Leikkasin takakappaleeseen noin 10 cm leveän suorakaiteen ja etukappaleeseen vähän muotoillun puolipyöreän kaistaleen, joka on leveimmästä kohdasta noin 25 cm ja päistä 10 cm. Pituutta on vähän enemmän kuin etukappaleen pääntiellä, jotta jää enemmän pussille. Tein kauluksen yksinkertaisena, jotta ei olisi niin paksu ja lämmin näin kesäkeleillä.
Ompelin kauluspalat yhteen ja pääntielle. Etukappaletta venytin hieman, jotta kaulus asettui paremmin ja ilman rypytyksiä. Kauluksen sauma jäi tunikan päällypuolelle kauluksen alle. Reunaan ompelin reilun sentin levyisen päärmeen.
Jotta kaulus asettui myös takaa hyvin, niin ompelin kauluksen reunan takaa käänteen reunasta pääntien sauman päälle. Kaulus jää edestä juuri sopivasti poimulle ja laskeutuu kivasti rintojen päälle. Tykkään!
Lopputulos on siis paljon, paljon parempi kuin edes uskalsin toivoa. Kankaasta jäi vielä hyvä pala vaikka t-paitaan tai lastenvaatteeseen.
ihana malli, tulee tosin ehkä paremmin oikeuksiinsa yksivärisessä kankaassa. tosin hengarikuvasta hankala hahmottaa, miltä näyttää ihmisen päällä. :)
VastaaPoistaKiitos! Tunikan perusmalli n tosiaan omien mittojeni mukaan tyköistuva perusmalli, johon kehittelin tuollaisen edestä poimuttuvan kauluksen. Yksivärinen kangas voisi olla tosiaan parempi, mutta idea ei malttanut odottaa uutta kangaskauppareissua; sitä paitsi tuo tähti kuosi on yksi omista suosikeistani. Omaa aovituskuvaa on vähän haadteellista ottaa minun välineillä ja ilman kuvaajaa ;-)
PoistaTulipa kivan näköinen :) kelpaisi tuollainen itsellenikin :)
VastaaPoistaKiitos! Tykkään kovasti itsekin. Täytyy kehitellä lisää uusia variaatioita tuosta tunikan perusmallista, niin eivät kaikki ole ihan samanlaisia malliltaan.
Poista