20.11.2014

Free-tunika

Pitihän sitä nyt tälläkin viikolla ommella tunika ... Olen jo useamman kerran hypistellyt kangaskaupassa tätä Lillestoffin Free-trikoota ja miettinyt, mitä siitä tekisi. Viimeksi Jyväskylän kangaskaupassa käydessäni valmispala tätä kuosia sitten hyppäsi mukaan ihan huomaamatta :-D Ja tunikahan siitä tietenkin syntyi.


Kangasta oli sen verran nafti pala, ettei siitä riittänyt hihoihin, mutta yksivärinen musta trikoo sopii tähän toteutukseen ihan hyvin. Ajattelin ensin tehdä kauluksenkin mustasta, kun kangas ei oikein riittänyt jättikaulukseen tai kunnon piippukaulukseen. Päädyin lopulta taas kokeilemaan uutta: kangasta jäi noin 25 cm suikale, joten siitä saisi kauluksen, mutta keskelle tulisi sauma. No, jos jotain ei voi peittää, niin sitä pitää korostaa. Näin ollen, laitoin tuohon kauluksen saumaan suikaleen punaista resoria. Samaa laitoin myös taskunsuihin. Eikös tullut ihan kiva?

Alkuperäinen idea oli vielä värittää muutama valkoinen kuvio punaisella kangastussilla, mutta en osannut päättää montako ja mistä kohden. Jäi siis ainakin toistaiseksi värittämättä. Toisaalta punaista on ehkä nytkin jo sopivasti ...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti