30.11.2014

Joulu tekee tuloaan

Meillä on ollut jo useamman vuoden perinteenä, että joulukoristeita kaivetaan esille jo näin ensimmäisenä adventtina. Tämä on auttanut paitsi lapsia muistamaan, että tontut tarkkailee taas, mutta myös itseä saavuttamaan joulutunnelman. Eteenkin tällaisina vuosina, kun ulkona vihertää ja sataa vettä, joulutunnelman saavuttaminen on erityisen haastavaa. Kun ripottelee joulukoristeita esille, sytyttää illalla kynttilät, laittaa takkaan tulet ja kaivautuu sohvan nurkkaan viltin alle, niin alkaa tuntua jo joulunodotukselle ;-)


Laitanpa tänne muutamia tunnelmakuvia meidän tonttuarmeijasta sekä muista koristeista. Tuon suuren villalankakranssin tein viime vuonna.


Kirjakuuset tein myös viime jouluksi ...


... kuten myös korkkiporon, papupuut ja lumiukot sukasta sekä huovuttamalla


Hyasinttejä meillä ei ole ollut moneen vuoteen, mutta nyt päädyin tekemään asetelman vanhaan kakkuvuokaan.


Muun puuhan lomassa huomasin, että sytykeruusukorin pohja näkyy jo, joten aamutuimaan tuli tehtyä reilut sata sytykeruusua. Koska meillä käytetään sytykeruusuja paljon, niin ruusujen ulkonäkö ei ole pääasia vaan sytykkeen toimivuus. Taas päästään nauttimaan takkatulen loimusta muutama viikko ;-)

Tunnelmallista joulunodotusta ja hyvää ensimmäistä adventtia!

2 kommenttia:

  1. Ihanan jouluista! Olen huomannut, että toisten pikkuhiljaa jouluun valmistautuminen alkaa minullakin, vaikka päätin, että ihan vain vähän. Mahtava tonttukokoelma sinulla ja veikeitä ovat ja "kerkiävät näköjään joka paikkaan". Ja nuo papupuut ovat kyllä ihania. Onko siellä styroksia alla?
    Sytykeruusut ovat kyllä ehdottomia. Olen tehnyt monta kenkälaatikollista ja annan niitä lahjoiksi, kun monet ystäväni niitä muutenkin pyytävät. Terv Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ajatus oli laittaa vasta vähän koristeita, mutta tontut ryntäsi kaikki jo esille, kun laatikkoa vähän raotti ;-D Papupuissa on styrox-kartio ja -pallo sisällä. Styrox on päällystetty ruskealla villalangalla ja siihen päälle liimattu pavut; näin valkoinen ei näy papujen välistä.

      Poista