22.12.2014

Joulukalenteri 22: Neljäs palkinto

Joulupukki tulee ylihuomenna, joten on aika avata joulukalenterin 22. luukku. Meneillään olevassa merkkipaaluarvonnassa lupasin lisätä palkintoja, jos lisää merkkipaaluja saavutetaan arvonnan ainana. No, nyt on kommentteja yhteensä yli 500, joten luvassa on neljäs palkinto.


Meidän poikien ehdoton suosikki on Rekku: pehmokoira, jollaisen tein ensimmäisen 11 vuotta sitten perheen juuri syntyneelle juniorille. En tuolloin arvannut koirulaisen tulevaa suosiota ja tein ensimmäisen Rekun lakanakankaasta. Rekku kulki mukana kaikkialle ja nukkui yönsä visusti juniorin kainalossa, joka yö. Tuo Rekku joutui huonokuntoisena eläkkeelle kolmen vuoden palveluksen jälkeen vuonna 2006, joten sain tehdä uuden - tai itse asiassa kolme uutta. Myös isoveljet halusivat samanlaiset. 

Jokainen sai valita silloisesta Eurokankaan valikoimasta suosikkikuosinsa tuollaisesta lyhtykarvaisesta keinoturkiksesta. Juniorille tuli ruskeasävyinen seeprakuosi, nykyiselle teinille tällainen kuvanmukainen dalmatialaiskuosi ja esikoiselle leopardikuosi. Uudet Rekut ovat kestäneet käytössä nyt jo kahdeksan vuotta. On niiden saumoja toki välillä pitänyt paikkailla, mutta kangas on kestänyt todella hyvin myös ahkeraa pesua.

Törmäsin varastossa noiden Rekkujen kangasjämiin, joten pitihän sitä jakaa tämä meidän perheen onni myös teidän muiden kanssa. Ompelin siis vielä yhden Rekun ja se pääsee uuteen kotiin merkkipaaluarvonnan myötä. Kaava on muuten alkujaan SK-lehdestä 5/2002. Rekun pituus on kuonosta hännänpäähän 53 cm ja leveys tassunkärjestä toiseen 28 cm. Palkintorekku on tällainen musta-valkoinen dalmatialaiskuosinen punaisella virkatulla rusettipannalla.

Kannattaa siis vielä osallistua merkkipaaluarvontaan, jos et ole vielä osallistunut. Muut palkinnot ja ohjeet löytyvät aiemmasta arvontapostauksesta. Niin ja vielä olisi yksi ekstrapalkinto tarjolla, jos blogiini liittyy yli 50 lukijaa; seitsemän puuttuu tuosta vielä.

8 kommenttia:

  1. Tuollanen Rekku on tosi ihana, ei mikään ihme jos poikasi nukkuivat nuo kainalossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa parasta tuntuu olevan tuo häntä, kun sitä voi puristaa nyrkissä.

      Poista
  2. Hyvä idea viedä pojat itse valitsemaan kangas, koirasta tulee heti paljon rakkaampi kuin että se vaan tulisi paketista. Meille syntyy neljäs lapsenlapsi tammikuun alussa. Omia lapsia oli vain yksi, mutta hän on sitten antanut näitä lapsenlapsia enemmän :-).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, jokaiselle tuli myös erilainen, niin ei Rekut sekoittuneet keskenään.

      Poista
  3. On kyllä suloinen Rekku .
    Tytti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo on kyllä söpöjä. Tämä yksilö on vielä pulskassa kunnossa. Poikien Rekut on jo käytössä vähän lutistuneet ja hoikistuneet :-)

      Poista
  4. Suloinen Rekku kertakaikkiaan ja ovat varmasti olleet tärkeitä :) Terkuin Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, eteenkin juniorille Rekku on ja on ollut todella tärkeä. Isommille ei ohan samanlaista kiintymystä ole tullut, mutta piti kuitenkin kaikkien saada omat.

      Poista